perjantai 15. elokuuta 2008

5.9.2004

Tämä on täysin autenttinen ote päiväkirjastani (nettipäiväkirja Perheklubi-foorumilla) melko tarkalleen neljän vuoden takaa. Vähän lällyä mutta sattumoisin niin ajankohtaista, juuri kun Pakinaperjantain aiheena sattui olemaan poika.

* * *
5.9.2004

Täydellinen pikkujättiläispoikamme (54 cm, 4 490 g) on syntynyt ja kyhjöttää paitani alla mahani päällä. Kumpihan meistä on enemmän hämillään..? Olen niin väsynyt, että hädin tuskin jaksan olla onnellinen. Miäs häärii ympärillämme, ottaa kuvia, tuijottaa tulokasta silminnähden ihastuneena.

"Voi kun olisin niin halunnut tilkan kuohuviiniä, mutta ei sitten ehditty ostaa…" huokaisen. Yllätyksekseni minua edelleen kokoon kursiva kätilö tokaisee: "Jos olisin tiennyt, että joku täällä tekee tällaisen työn heti aamusta, olisin kyllä tuonut mukanani kotoa – sä jos kuka olisit sen ansainnut!"

Aikanaan vauva viedään pestäväksi, kapaloidaan ja asetetaan omaan koppasänkyynsä. Ihmettelemme miähen kanssa aikaansaannostamme. "On se vaan iso", miäs toistelee säännöllisin väliajoin äänessään selvää ylpeyttä pojastaan – ja ehkä vähän äidistäkin. Sitten vauva pärähtää itkuun. Miäs menee hänen luokseen, hipsuttaa yhdellä sormella poskea; ei mitään vaikutusta. "Älä nyt yhdellä sormella kutittele vaan silitä reilusti koko kädellä!" tokaisen minä kuin suurempikin vauva-asiantuntija. Miäs silittää – ja itku muuttuu välittömästi tyyneksi maiskutukseksi ja tuhinaksi. Johan tyyppi mahassani ollessaan tuntui useimmiten rauhoittuvan aloilleen heti, kun miäs tuli käsineen tunnustelemaan jälkikasvunsa liikehdintää; tuoreella isukilla on selvästikin magic touch.

Vihdoin meitä aletaan kärrätä synnyttäneiden osastolle. Saan tyypin matkan ajaksi viereeni sänkyyn. Taas hän alkaa itkeä. Hyssyttelen parhaani mukaan, mutta itkuntuherrus vain jatkuu. "Eikun silitä!" miäs opastaa kokemuksen tuomaa varmuutta äänessään ja kumartuu silittämään poikaansa – joka rauhoittuu jälleen kuin taikaiskusta. Hetki on ehdottomasti yksi kauneimpia elämässäni. Minulla on upea poika ja hänellä upea isä…

6 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Oi.

Ison vauvan sait maailmaan. =)
Yksi täydellisiä hetkiä elämäss
ovat juuri hetket uuden perheenjäsen kanssa...

Niitä ei unohda koskaan.

Leijonainen kirjoitti...

Minulla on kaksi tytärtä, joista toinen melkein yhtä iso kuin poikasi. Onnea vielä neljän vuoden jälkeenkin. Minun tyttäreni ovat jo yli 30-vuotiaita. Olen tehnyt maailmassa monenlaista, mutta upeinta on ollut lasten saaminen.
Kiitos tarinastasi, se toi muistoja mieleen.

Isopeikko kirjoitti...

Tarinasi on tullut lihaksi :)

Allyalias kirjoitti...

Ohhoh! Tuossahan on lasta melkein kahden minun tyttäreni verran :) Aikamoinen urakka.

Näin koskettava kuvaus ei olla muuta kuin totta; suoraan sydämellä kirjoitettu.

Careliana kirjoitti...

Niin, ajatella, nyt tuo pikkujättiläinen jo pissaa seisaallaan vessanpönttöön ja opettelee pyöräilemään ilman apupyöriä... Paljon on neljässä vuodessa tapahtunut, mutta nuo yhteisen taipaleemme ensihetket tulevat aina säilymään sydämessäni muistoista kauneimpina!

Mk kirjoitti...

Teillähän onkin sitten pian syntymäpäiväjuhlat.
Kauniisti kerrottu kauniista hetkistä elämässä.