lauantai 18. lokakuuta 2008

Taas

Aalto tulee, varoittamatta vyöryy
sen alla ei ole happea
kivet ja hiekanjyvät hiertyvät kipeästi toisiaan vasten
turruttaa ja viiltää yhtä aikaa

Rannalla hiekka hehkuu valkoisena
aurinko kietoo samettiin
leppeä tuuli hivelee viileillä haituvillaan
Joka jäsen niin rento, raskas ja painoton yhtä aikaa


Rantaa minä rakastin
Minä en mennyt mereen
Miksi se silti tuli, vyöryi, turrutti ja viilsi
taas?

torstai 9. lokakuuta 2008

Hakuja

Huipputehokkaiden laitteiden näkymättömät säteet
pyyhkivät avaruuden aineettomuutta
Haloo, onko siellä ketään?

Satelliitti kertoo kotitelevisiollemme
mitä Barack Obama sanoi John McCainille väittelyssä
Kummalle antaisit ydinaseiden laukaisukoodit?

Sankassa metsässä kaikki puut näyttävät samanlaisilta
mutta GPS kertoo
mihin se mökin Meeri marjamatkallaan eksyikään

Lähiön hämärällä bussipysäkillä poika tarttuu ujosti tytön käteen
Sinä olet siinä, sinä olet totta
Minä olen sinusta onnellinen

* * *

Runotorstain 105. haaste

tiistai 7. lokakuuta 2008

Tyky

Jokavuotinen firman tyky-päivä. Luontoseikkailua leirikeskuksessa, raittiissa ilmassa reippailua, ihanista syysmaisemista nautiskelua, omien rajojen koettelua, leppoisaa yhdessäoloa, pieni esittely firman tulevaisuudensuunnitelmista. Työntekijät rentoutuvat, kunto kohenee, yhteishenki nousee – työkyvyn ylläpitoa parhaimmillaan!

Myyntiassistentti Siiri haukotteli noustessaan bussiin. Olisi tämä tyky-riemu vähän myöhemminkin voitu aloittaa, olisi päässyt rentoutumisen alkuun nukkumalla kerrankin kunnon yöunet. Toivottavasti tarjoiluissa olisi huomioitu myös kasvisruokavalio! Johdon sihteeri Maire valtasi ensimmäisen rivin ikkunapaikan, ettei jo menomatkalla tulisi paha olo. Ihan tarpeeksi pitkä päivästä tulisi joka tapauksessa, jos vanhat merkit yhtään paikkansa pitivät. Ohi vaelsi suunnitteluinsinööri Reijo, jatkoi matkaansa aina takimmaiseen riviin asti ja sujautti vaivihkaa taskumatin kassistaan taskuun.

Toimitusjohtaja hypähti bussiin viimeisenä ja kajautti reippaat huomenet ja huippumukavan päivän toivotukset kaikille.

Perillä majoituttiin huoneisiin, lirutettiin toimitusjohtajan tulevaisuuskatsaus toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, juotiin kahvit, syötiin kuivakat pullat, vaihdettiin ulkoilutamineet ylle, jakauduttiin joukkueisiin ja suunnattiin metsän siimekseen. Ensimmäisenä tehtävänä oli rakentaa ihmissilta – kaikkien joukkueen jäsenten piti olla rakennelmassa mukana. Hyi olkoonkin, pitääkö sitä heti alkajaisiksi ihan iholle änkeä, eikö työkavereihin mitenkään saisi pitää tiettyä korrektia etäisyyttä, Maire huokaili hiljaa mielessään. ”Ei sitten lääpitä!” hän puhahti Reijolle. ”Ja mikä sut saa kuvittelemaan että mä suhun koskisin pitkällä tikullakaan, ainakaan selvin päin”, insinööri vastasi räkäisesti nauraen ja siemaisi muiden selkien takana taskumatistaan.

Rastit seurasivat toisiaan johdatellen joukkueet yhä syvemmälle metsään. Yhden joukkueen retki loppui kuitenkin ennen aikojaan, kun tekninen myyjä Maria liukastui märällä kalliolla ja joutui lähtemään terveyskeskukseen ruhjoutunutta kättään näyttämään.

Luontopolun päätteeksi kokoonnuttiin nuotiolle makkaranpaistoon. Siirille varattu tofumakkara maistui kuvottavalta, hän jätti suosiolla koko aterian väliin. Onneksi sentään siideriä riitti. Saunan lämmössä metsässä kohmettuneet jäsenet vetreytyivät taas, ja virvokkeet vetreyttivät kielenkantoja vastaavasti. Maire uskoutui naistenvessassa myyntipäällikkö Airalle, jakoi näkemyksensä firman nykytilasta, myyjien epäpätevyydestä, projektipäälliköiden lepsuilusta ja toimitusjohtajaksi valitun ylipirteän pojanklopin totaalisesta ammattitaidottomuudesta. Puhumattakaan kaikista niistä sopimattomista yhteisistä hetkistä, joita milloin kenekin välillä juuri tällaisissa illanvietoissa oli nähty maailman sivu.

Reijo haki Mairea tanssimaan, pyysi anteeksi aikaisempaa sutkaustaan, joka siis tietenkin oli ihan pelkkä vitsi, ja kouraisi naisen takalistoa todeten, että kyllähän sitä kelpasi hivellä. Maire riuhtaisi itsensä irti, kääntyi kannoillaan ja marssi naistenvessaan vollottamaan, kieltäen niin itseltään kuin muiltakin sen, etteivät hänen poskensa ihan silkasta närkästyksestä punoittaneet.

Siiri flirttaili toimitusjohtajalle, joka oli itse asiassa aika komea mies. Tyhjään mahaan hotkitut siiderit kuitenkin kostautuivat ja ryöpsähtivät räjähdysmäisenä oksennuksena pitkin pöytää ja toimitusjohtajan vaatteita. Siiri säntäsi tulipunaisena huoneeseensa parkumaan. Hän ei ikinä enää kehtaisi mennä työpaikalleen, hän irtisanoutuisi heti seuraavana aamuna, Maire saisi kerätä hänen tavaransa!
Toimitusjohtaja kävi vaihtamassa vaatteensa ja ehti takaisin juuri sopivasti viemään Airan poskivalssiin. Aira oli nainen hänen makuunsa, aikuinen ja kypsä, eikä myöskään tuntunut panevan läheistä nojailua yhtään pahakseen. Tanssin jälkeen hän lähti hakemaan Airalle uutta lasillista viiniä, mutta sillä välin Aira joutui poistumaan hetkeksi vessaan – Maire raahasi hänet sinne tiukalla käsikynkkäotteella ja antoi hänen kuulla kunniansa. Hän kun luuli löytäneensä sielunsisaren, jolle voi kertoa ajatuksiaan, mutta ei, toinen ryntääkin suoraa päätä johtajalle kielimään, ja tekemään juuri sitä mistä oli puhetta, pilaamaan yleistä ilmapiiriä sopimattomalla toiminnalla!

Kun Aira palasi pöytäänsä, toimitusjohtaja oli kyllästynyt odottamaan ja lähtenyt nukkumaan. Silloin Airan sappi kiehahti, hän tarttui täyteen punaviinilasiinsa ja heitti sen sisällön komeassa kaaressa Mairen päälle.

Kotimatka sujui hiljaisuuden vallitessa, kaikkien tuijotellessa kivikasvoisina eteensä tai ikkunasta ulos. Taitaa olla krapulaa, toimitusjohtaja tuumi, sehän lienee merkki onnistuneesta päivästä!

Seuraavana maanantaina toimistossa vallitsi hyytävä hiljaisuus. Maire ja Aira nakkelivat toisilleen niskojaan, ja lisäksi myös myyjät ja projektipäälliköt pitivät Mairelle mykkäkoulua Airan referoitua vessakeskustelujen keskeisen sisällön heillekin. Siiri kyhjötti nurkassaan tulipunaisena, jokaista liikahdusta säpsähtäen, irtisanomisilmoitusta odottaen. Maria oli sairaslomalla murtuneen kätensä vuoksi, ja Reijo piti rokulipäivää, koska taskumatin antimet olivat jatkaneet maistumista koko viikonlopun ajan.

Kylläpä tekikin taas tyky-päivä työkyvylle ja ilmapiirille ihmeitä!

* * *
Pakinaperjantain 97. haaste: työkyky

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kieltämisen muuri

Rakennat, rakennat
ensin seinää, sitten muuria

Elämä kuluttaa
iskee halkeamia rappaukseen
paikkaat, paikkaat
kitillä, purukumilla, jeesusteipillä

Elämä moukaroi
järisyttää perustuksia
pystytät tukipilareita
virität uusia alas potkittujen tilalle

Muuta et ehdi tehdäkään
pystytät, paikkaat ja pönkität
pitääksesi sisäpuolen sisällä ja ulkopuolen poissa

Eikö olisi helpompaa rakentaa ovi?

* * *
(Omistettu äidilleni. Lepää rauhassa - vihdoin.)

Runotorstain 103. haasteena oli sitaatti:
Painavinta mitä tiedän on salaisuus
joka jäi kertomatta