lauantai 18. lokakuuta 2008

Taas

Aalto tulee, varoittamatta vyöryy
sen alla ei ole happea
kivet ja hiekanjyvät hiertyvät kipeästi toisiaan vasten
turruttaa ja viiltää yhtä aikaa

Rannalla hiekka hehkuu valkoisena
aurinko kietoo samettiin
leppeä tuuli hivelee viileillä haituvillaan
Joka jäsen niin rento, raskas ja painoton yhtä aikaa


Rantaa minä rakastin
Minä en mennyt mereen
Miksi se silti tuli, vyöryi, turrutti ja viilsi
taas?

Ei kommentteja: