lauantai 6. joulukuuta 2008

Ärrävika

Tarja oli katkera vanhemmilleen. Antaa nyt lapselle sellainen nimi, yhtään ajattelematta, kuinka käy, jos lapselle tuleekin ärrävika. Olisivat tehneet hänestä suoraan Taijan, kun siltähän se joka tapauksessa hänen itsensä sanomana kuulosti. Kamalan vaikeaa ja varsinkin noloa yrittää sitä sitten selittää, että ei Taija vaan Ta-jjjj-ja. Eikä toisenkaan nimen käyttäminen pelastanut yhtään, se kun oli Kaarina.

Toiset lapset oppivat äänteet aikanaan, kukin omaan tahtiinsa, mutta Tarjan ärrävika oli ja pysyi. Puheterapioista oli työväen Kalliossa tuskin kuultukaan, eikä moisiin hienosteleviin humputuksiin välitetty aikaa tuhlata. Riittävän kummallista oli, että Tarja halusi käydä oppikoulun, mutta sen vanhemmat kuitenkin maksoivat huomattuaan, että tytöllä kieltämättä oli melkoisen hyvä lukupää.

Eikä ärrävika ollut ainoa ongelma Tarjan puheessa, ei se älläkään samalta kuulostanut kuin muiden sanomana. Kun häneltä kysyttiin, mikä hänestä tulisi isona, hän vastasi yleensä että siivooja, se kun oli turvallinen sana, ei hankalia kirjaimia. Sekä ”juristi” että ”lakimies” saivat kysyjän yleensä vaihtelevalla menestyksellä peitellyn huvittuneisuuden valtaan. Puhumattakaan siitä, mitä Tarja oikeasti näki tulevaisuudessaan. Sille nyt olisi naureskeltu muutenkin kuin omituisen ääntämyksen takia, mutta Tarja kyllä uskoi ja tiesi, että se olisi mahdollista hänenkin kaltaiselleen ärrävikaiselle työläisperheen tytölle. Tulla Suomen Tasavallan presidentiksi.

* * *
Huom: Huolimatta mahdollisista hienoisista yhtymäkohdista todellisuuteen tämä tarina on täysin fiktiivinen! Inspiraation antoi Pakinaperjantain 106. haaste.


8 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Osasin lapsena ärrän ja ällän. Ja musta piti tulla presidentti... No, kuinkas sitten kävikään :)

Pelkele!

Isopeikko kirjoitti...

Olipas ovela kirjoitus. Oikein nosti suupielet poskipäihin. Hyvä.

Mimosa kirjoitti...

Ja mitä tästä opimme; ei se, miten sanoo, vaan MITÄ sanoo! :o)

Moninainen kirjoitti...

Meillä on tuttavapiirissä nuori nainen, jolla on ärrävika. Ja se ärrä löytyy niin etu- kuin sukunimestäkin. Eli ehkä kannattaa vähän miettiä lapselle nimeä antaessa, että kirjain ei olisi molemmissa.

Itse asiassa tuli yksi Tarja mieleen. Mielestäni tuon Tarjan ärrä ei ole vika, vaan persoonallinen vivahde.

Lastu kirjoitti...

... niin ja sitten oli ejäs ajkkipiispa Majtti Simojoki, jonka saarnoja kuuntelin mieluusti, sillä niissä kovat ärrät peheneivät ja sulivat, niin että kauaksi liukeni kavala ja kova maailman ;)

Ärrä on oikeastaan aika rumasti rätiseva foneettinen olento.

Tevve Tajja!

Mk kirjoitti...

Hyvä muistutus siitä ettei pienten vikojen takia kannata luopua unelmistaan.
Kuka sitäpaitsi määrittelee mikä on vika ja mikä vain henkilökohtainen, persoonallinen piirre.

John kirjoitti...

Hyvä muistutus vikojen antamasta mahdollisesta voimasta. Jonkun taidon puutteellisuus korvataan jollain toisella joka tekee puutteellisesta mitättömän. Hieno tarina ja oivallus.

jl kirjoitti...

Veikeä tarina. Vaikkakin fiktiivinen ;)