perjantai 5. kesäkuuta 2009

Tankeroa

Runotorstai haastoi tällä kertaa kokeilemaan tankarunoa. Minähän kokeilin, ja sepäs olikin hauskaa jos kohta yllättävän haastavaa puuhaa! Syntyi kolme harjoituskappaletta:

Ensin 3/2-lausemitallinen, joka Wikipedian artikkelin mukaan lienee yleisin tankatyyppi:

Kapinoi lapsi,
kyseenalaista kaikki
ohjeet ja säännöt
Sittenpä voit sanoa
itse löytäneesi ne

Sitten 2/3:

Taas yksi päivä
ropinaa ikkunassa
Varmasti vielä
meitäkin hellii helle
ja yötön yö on lämmin

Ja vielä yhtäpötköä-versio:

Hän ei kai tiennyt
mitään Alatalosta
kun lausui mulle
kapakassa tankoja
ihmisen ikävästä

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Laituri

Oli mennyt jo pari vuotta siitä, kun Arvo kuoli. Lempi viihtyi mökissänsä enimmäkseen ihan hyvin, kesäisin hän pyöräili kylälle lähes päivittäin ja talvisinkin kävi bussilla marketissa ja usein kahvilassakin. Murre-koirasta oli paljon seuraa ja iloa, ja lapset vierailivat silloin tällöin ehtiessään. Ei Lempi yksinäinen ollut, eikä uutta puolisoa mitenkään tulenpalavasti rinnalleen haikaillut. Joskus hän mietti, olisiko hän kaivannut Arvoa enemmän, jos mies olisi eläessään ollut vahvemmin läsnä, myös henkisesti, eikä vain istunut siinä kiikkustuolissaan hiljaksiin keinahdellen, yksitavuisesti Lempin keskustelunavauksiin vastauksia murahdellen. Lapissahan se Arvo taisi enimmän aikaa olla, jos ei fyysisesti niin ajatuksissaan ainakin. Mutta loppujen lopuksi Lempi aina totesi itselleen, että kelpo mies se Arvo oli, hyvää huolta piti kodista, lapsista, vaimostakin omalla hiljaisella, syrjäänvetäytyvällä tavallaan. Vaan sujuipa Lempin elämä ilman häntäkin.

Useimmista talon töistäkin Lempi selviytyi itse, mitä nyt poika ja tyttären mies auttoivat polttopuiden teossa ja muissa raskaimmissa askareissa. Säännöllinen pyöräily, sienestys ja järvellä soutelu pitivät hänet hyvässä kunnossa, ja luonto hemmotteli säästämällä hänet tavanomaisia ikääntymisen merkkejä vakavammilta vaivoilta. Hyvillä mielin saattoi Lempi katsoa aamuisin peiliin ja todeta, että hän oli ikäisekseen sangen vetreä ja säpäkkä leidi!

Sinä keväänä jäät ulvoivat ja ryskyivät järvessä tavanomaista pidempään, ennen kuin lopulta hellittivät otteensa. Ja veivät mennessään Lempin laiturin. Pitkään hän seisoi rannassaan, kädet puuskassa, tukka tuulessa takkuuntuen ja pitkän takin helmat kumisaappaiden ympärille kietoutuneina, mutta merkkiäkään laiturista ei ulapalla näkynyt. Oi voi, tulipa pojille ylimääräinen projekti täksi kevääksi, Lempi tuumasi harmistuneena lampsiessaan tupaan lämmittävän kahvin keittoon, mutta minkäs sille mahtoi, oli se laituri kuitenkin oltava.

Lempi oli jo ehtinyt soittaa tyttärelleen ja kysellä laiturinrakennusapua, kun hän illansuussa havaitsi liikettä rannassaan. Murrekin puhkesi ärhäkästi räkyttämään. Hetken Lempi kurkki ikkunaverhon raosta, kävi mielessään läpi karhut ja ilvekset, murtovarkaat ja eksyneet korvasienestäjät, mutta päätti lopulta kuitenkin lähteä katsomaan, mitä rannassa oikein tapahtui.

Rannassa oli mies. Pian Lempi tunnistikin hänet: Hakosen Paavohan se, Arvo-vainaan metsästysseurasta tuttu. Mukavan oloinen mies, leski hänkin, asusteli järven toisella rannalla, tervehti aina kohteliaasti hattuaan nostamalla, jos sattui kylällä vastaan tulemaan. Nyt Paavo ei kuitenkaan voinut nostaa hattuaan, sillä hän kiskoi kaksin käsin venettään rantaan. Ja veneen perässä keinui köyden jatkona Lempin laituri.

- Ajelehti minun rantaan tämä, ajattelin lähteä katsomaan että mistäs se olisi peräisin… Täältä vissiin näyttäis laituri puuttuvan?

Lempi ilahtui ikihyvikseen, auttoi miestä kiskomaan ensin veneen ja sitten laiturin tarpeeksi pitkälle tukevalle maalle. Ehdottomasti Lempi halusi myös tarjota iltakahvit kiitokseksi, ja kyllähän Paavolle hikisen urakan päälle kupponen maistuikin. Ilta ehtikin vierähtää pitkälle siinä tuvan pöydän ääressä niitä näitä rupatellessa, kahviakin meni pari pannullista.

Hämärä oli jo muuttumassa pimeäksi, kun Lempi ja Murre saattelivat Paavon takaisin veneelleen. Silti Paavo huomasi mainita, että olivatpa Lempin rantasaunan rappuset vähän vinon ja lahon oloiset – hän voisi jonain päivän käydä niitä vähän naputtelemassa, hänellähän oli hyvää aikaa vaikka kuinka paljon vielä ennen metsästyskauden alkua. Muodon vuoksi Lempi mutisi, että voisihan se hänen poikansakin ne raput korjata, mutta enemmälti vastustelematta hän kuitenkin tarjoukseen suostui.

Heti seuraavana lauantaina Paavo tulikin, mutta päättikin ensin korjata Lempin laiturin ja paaluttaa sen napakasti takaisin paikalleen. Lempi laittoi hänelle korvasienimuhennosta palkkioksi. Seuraavalla viikolla Paavo tuli laittamaan ne saunan rappuset ja toi samalla pakastimestaan viimeiset edellistalven hirvenlihat, joista Lempi teki maittavaa käristystä.

Juttutuokiot tuvan pöydän ääressä pitenivät ja syvenivät, jossain vaiheessa iltakahveja alkoivat jo seurata aamukahvitkin.

Niinhän siinä sitten kävi: ensin mies toi laiturin ja lopulta ankkuroitui siihen itsekin.

* * *
Tarinamaanantain 66. aihe palautti mieleeni pariskunnan, josta olen kirjoittanut toisaalla aikaisemminkin.

Ahaa

Tavallinen Taneli
suosiota aneli
kiikutti pomolle kahvia
muki ekopahvia
ja lisämausteena kaneli

Hän itseksensä hyräili
kun kollegoita kyräili
ja kun vain tilaisuuden sai
totesi itsekseen: hui hai
ja muita alleen jyräili

Häntä vieroksui koko firman väki
ja pomokin hänen lävitseen näki
Kun ylennyksiä jaettiin
ehdokkaat muualta haettiin
Taneli oli kuin äimän käki

Silloin Taneli tajusi: ahaa!
Se aiheuttaakin mielipahaa
Jos mainetta jahtaa sokeasti
häikäilemättömyyteen asti
siinä omaa oksaa sahaa

* * *
Runotorstain 133. haaste