lauantai 23. tammikuuta 2010

Lämmikettä

Ihan heti kättelyssä pitää tehdä selväksi, että minä en suinkaan valita tästä säästä. Minä olen talvi-ihminen. Rakastan timantinhohtoisia hankia, sokerikuorrutteisia puita, sinisiä hetkiä, hehkuvanroosaa taivaanrantaa, lumen narskunaa kenkien alla… Joka syksy sen sysimustan, ruskean ja harmaan kirjavan kurarallin syövereissä hypin tasajalkaa lillingissä ja raivoan muuttavani johonkin, vaikka vuoristoon, mihin tahansa missä on Kunnon Talvi. Alan laulaa lapsen kanssa lumilaulua (Valkeata joulua) joka vuosi viimeistään marraskuun alkupuolella. Ja jos ja kun laulumme tuottaa tulosta, tanssahtelen riemusta hihkuen ensilumessa hiutaleita kielelleni pyydystäen. Minä olen talvi-ihminen.

Enkä minä kylmääkään kavahda, sehän on lähinnä pukeutumiskysymys - löytyiväthän ne 15 vuotta vanhat toppahousut sieltä kaapin perukoilta, ja mieltäkin lämmittää havaita, että ihan yhtä hyvin ne vieläkin mahtuvat päälle. Ja sitä paitsi sisäpäivä aina silloin tällöin on ihan paikallaan, kerrankin rauhallista ja syvällistä yhdessäoloa koko perheen kesken. Niin että en minä näistä paukkupakkasista ollenkaan valita, älkää käsittäkö väärin. Mutta kyllä tässä pikku hiljaa alkaa vähän napsahdella muukin kuin talonnurkat. Tarpeeksi monta sisäpäivää putkeen riittää kyllä hauduttamaan ainakin meidän perheen jossain määrin ylikypsäksi. Desibelit nousevat sitä mukaa kun viihdykkeet vähenevät, ja siinä vaiheessa kun ei enää ole mitääääääääääään tekemistä, rapisevat jo rappauksetkin seinistä.

Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi käymään ruokaostoksilla yksin tänään, siitäkin huolimatta, että pakkasjäykän auton sompailu sietämättömän ahtaaseen parkkikatokseemme on oikeastaan ainoa asia, jota vihaan vielä enemmän kuin auton sompailua parkkikatokseemme sulan aikaan. Miäs pyysi jättämään vakioveikkauksensa puolestaan. Täytin kupongin hänen ohjeidensa mukaan ja vein kassalle. Eiku sun pitää valita toi järjestelmä-kuponki, tää on tavallinen. Täytin uuden kupongin ja vein kassalle. Onko tää järjestelmä vai harava? Hemmetistäkö minä tietäisin! Jaa mitä maksaisi järjestelmänä?!? Ei kyllä se sitten selvästikin on harava. Täytä uusi kuponki. No mikä haravatyyppi? Hemmetistäkö minä sitäkään tietäisin! Soitin miähelle, kaivelin edellisiä kuponkeja roskiksesta. Hiki valui untuvatakin, villapaidan, pitkähihaisen aluspaidan ja paksujen sukkahousujen uumenissa. Tämän takia siis vakioveikkausta kutsutaan taitopeliksi!

Lopulta sain raha-anomukset vetämään, ruokaostokset tehtyä, pakkasjäykän auton sompailtua sietämättömän ahtaaseen välikköönsä, kolme täpötäyttä ruokakassillista raahattua kotikeittiöön asti, untuvatakin ja villapaidan kuorittua pois yltäni. Miäs pyydysti minut halaukseen, naureskeli lempeästi veikkauskohellukselleni. Työnsin kalikoiksi jäätyneet sormeni hänen paitansa alle, nauratti jo itseäkin koko juttu. Kyllä mä tiedän mitä te siellä teette, hihkui poika olkkarista, te kuiteski suukottelette kun ei kukaan näe!

Jaa valittamista? Ei sitten niin mitään. Ei säästä eikä muustakaan.



* * *
Pakinaperjantai haastoi lämpiämään lemmen liekistä.

7 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

arjen hyvää mieltä :) kehuja

jip kirjoitti...

Siellähän se oli arjen alla tai kenties arjessa

Allyalias kirjoitti...

No, kyllä tuollaisen voimalla jaksaa pakkasiakin. Sekä mies että kirjoittaja :)

aimarii kirjoitti...

Rakkautta se on ja välittämistä. Se on resepti niin paljoon.
Kirjoitus oli hellä kuvaus tavallisesta arjesta, joka oli kuitenkin aivan mahtava.

Crane kirjoitti...

Niin se vain on, lämmin halaus pyyhkii pois kaiken harmin...

marjaisa kirjoitti...

Arjen makuinen juttusi lämmitti lukijaakin.

arleena kirjoitti...

Samaa timantinhehkuista talvihankea ja pakkasta täälläkin.

Se on sitä yksinkertaisimmillaan juuri tallaista.