torstai 9. syyskuuta 2010

Kaikuja

Minä kun luulin
kohtaavani heijastuksia
omista tunteistani
lämpimistä ja lempeistä

Mutta muuta ei jäänytkään
kuin sydämessä kaikumaan
se yksi henkäisemäni sana:
miksi

* * *

Runotorstain tämänkertainen haaste kuulostelee kaikuja.

5 kommenttia:

Milanarda kirjoitti...

Kaunista, kovin surullista. Kuulostaa niin kovin menetykseltä, miksi on vaikea kysymys kenenkään vastata.

arleena kirjoitti...

Kaunis sydämmen kaiku.

pasanen kirjoitti...

Ei ole helppoa aina tajuta toisen perimmäisiä tunteita, jos omat peittävät näköalan vahvasti. Omat tunteensa voi nähdä toisessa "kaikuna" ja seurauksena on pettymys.

Ilona Tammi kirjoitti...

raastava runo

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Mielenkiintoinen tuo pasasen näkökulma, että joskus omien tunteiden kaiku voikin hämätä... että ne myönteiset vibat eivät olekaan lähtöisin toisesta osapuolesta vaan ihan omasta takaa, kimpoavat vain takaisin. Sitäköhän se tarkoittaa se vanha ilmaisu "saada tunteille vastakaikua", että toimivassa suhteessa molemmat lähettävät lämpimiä tunteita ja saavat niitä myös takaisin, sekä omia kaikuja että toisen lähettämiä! Hmmm... mielenkiintoista tosiaan.