torstai 25. marraskuuta 2010

Raja


Raja on piirretty veteen
Aalto on heittänyt sen rannalle
Jos sen yli astut
on kulkeminen omalla vastuulla

* * *

Runotorstain haastesanana Raja. Sama haaste on muuten ollut ennenkin, silloin lähestyin aihetta näin.

Kuva on muutaman vuoden takaa Kap Verdeltä.

torstai 18. marraskuuta 2010

Tursas

Toivon, tarvitsen, haluan
Käsi ojentuu
Tahdon vielä
Toinen käsi
Vielä
Käsi venyy
Lisää, lisää
Käsiä lisää
Ei riitä

Vähitellen, pikkuhiljaa
Kaikki muu käy turhaksi
Toivon, tarvitsen, haluan
Vielä, lisää, ei riitä
Todellisuus hämärtyy, pimenee
Uin syvemmälle ja syvemmälle


Meren mittaamattomassa syvyydessä
Asuvat valtavat tursaat
Kahdeksan massiivista lonkeroa ja pää
Helppo on hamuta

* * *

Runotorstaissa aiheena ahneus.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Epistä!

Tuo on yksi esikoululaiseni yleisimmin käyttämistä sanoista. Ihan epistä, että ei saa syödä niin paljon karkkia kuin haluaisi. Ihan epistä, että pitää mennä nukkumaan aina juuri silloin, kun leikit olisivat hauskimmillaan. Ihan epistä, kun äiti tai isi joskus voittaa seurapelissä. E-pis-tä!

Nii-in. On minustakin tosi moni asia ihan epistä. Kuten esimerkiksi se, että aamuisin täytyy nousta töihin ja muihin arjen askareisiin, vaikka nukuttaisi vielä. Tai se, että vaikka sisälläni asuu simpsakka kaksvitonen tytönheitukka, peilistä katsoo esikeski-ikäinen, armottomasti rupsahtamaan päin oleva luuhka. Puhumattakaan siitä, etten voi mättää kaksin käsin sipsejä naamaan ja vetää ketjussa röökiä, vaikka kuinka kokisin sen olevan mielekkäintä terapiaa kaikkeen mahdolliseen epäreiluuteen, koska kuitenkin tiedän, että loppujen lopuksi siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Onnekseni minä sentään ihan aidosti nautin aktiivisesta liikunnasta ja suhteellisen terveistä elämäntavoista. Mikä varmasti on epäreilua niiden mielestä, jotka joutuvat hampaat irvessä raahautumaan lenkkipolulle tai kuntosalille ja syömään omasta mielestään tympeitä ruokia pysyäkseen edes jonkinlaisessa kunnossa. Mutta sepä sitten onkin ihan erityisen epäreilua, että kaikesta tervehenkisestä elämästäni huolimatta olen saanut selkäni ihan totaalijumiin, mistä hyvästä lääkäri langetti minulle jumppakieltoa, minkä aiheuttamaa ketutusta kernaasti lääkitsisin mättämällä kaksin käsin sipsejä naamaan ja vetämällä ketjussa röökiä, mutta kun se siis ei oikein passaa, varsinkaan nyt kun ei voi liikuntaakaan harrastaa...

Erityisen epäreilulta tuntuu joskus ihmissuhteissa, kun vilpittömästi tekee parhaansa ja haluaa pelkkää hyvää ja sitten kuitenkin tulee lunta tupaan ihan tuutin täydeltä. Ihmiset ovat erilaisia ja tavoittelevat ja kaipaavat eri asioita ja reagoivat eri tavoilla eivätkä aina vain voi, jaksa tai halua ymmärtää toisiaan. Eihän sitä enempää voi tehdä kuin parhaansa yrittää, ja jos se ei riitä niin sille ei sitten mitään voi. Mutta kipeää se silti tekee. Se on niin epäreilua!

Ylipäätään epäreiluinta kaikesta ja kaikessa on se, ettei aina saa sitä mitä haluaa.

Mutta hei, elämä on. Epäreilua.

* * *
Pakinaperjantain 207. aihe on epäreilu.

torstai 4. marraskuuta 2010

Välimerkillistä arkea

Harmaana syystorstaina kello puoli kahdeksan
bussipysäkki täynnä odottajia
ruskeita, mustia, harmaita pisteitä
kadunvarren tarinassa

Pisteet tarinassa kertovat
...ettei kaikkea kerrota...
...tai ehkei tiedetäkään...
tai sitten todetaan
ettei se teille kyllä kuulukaan.

Harmaana syystorstaina ruuhkabussipysäkillä
nuori tyttö punaisessa takissa ja keltaisissa kumisaappaissa
lisää kadunvarren tarinaan
heleän huutomerkin

* * *

Runotorstai!