sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Luukku 5

Pojalla oli kaveri kylässä, ja välillä leikki meinasi käydä turhan raisuksi. Hain Jontun mukaani ja menin poikien luo.

- Katsokaas kuka minulla on tässä, pojat: tämä on Jonttu, meidän oma joulutonttu! Ja se on kuulkaa teräväkorvainen kaveri, vaikka vanha veikko jo onkin, se kyllä kuulee jos te täällä riitelette ja riehutte, joten kannattaisi varmaan olla kiltisti...

Pojan kaveri katsoi minua silmät teelautasen kokoisina. Tajusin, että hän ei ole tottunut meidän hassutteluihimme ja otti jutun mitä ilmeisimmin ihan täydestä todesta. Meidän Poika sen sijaan huomattavasti paatuneempana tokaisi:

- Äiti hei, ei toi oo elävä!

Poistuin vähin äänin toiseen huoneeseen naureskelemaan. Pojat jatkoivat leikkiään oikein hyvässä hengessä. Hetken kuluttua tarjosin heille banaania välipalaksi. Ruokapöydässä Kaveri kysäisi:

- No missäs se tonttu nyt sit on?
- Se on tuolla takanreunalla, mutta voin minä sen tähänkin hakea katsomaan, syöttekö te nätisti.
- Joo hae vaan.

Hain Jontun pöydänpäähän vahtia pitämään. Pojille sikisi vilkas keskustelu siitä, onko se nyt oikeasti oikea vaiko eikö. Lopulta mielipiteenvaihto äityi sen verran kiihkeäksi, että tarvittiin jo erotuomaria.

- Hei ihan oikeesti, onko toi oikea tonttu? Kun toi väittää ettei ole / toi väittää että on vaikkeihän se oikeesti oo.

- Kuulkaas pojat kun jouluunhan liittyy tosi paljon kaikkea taikuutta ja satua. Ei se ole niin tärkeää, mikä tonttu on oikeasti olemassa ja mikä ei; näissä jouluasioissa se mihin te mielessänne uskotte, on ihan tarpeeksi totta. Ja tärkeintä on se aito joulumieli!

Myöhemmin, kun pojat tekivät lähtöä pihalle, Kaveri käänsi taas teelautassilmänsä minuun ja sanoi painokkaasti:

- Kuule, mä kyllä tiedän että joulussa on oikeesti tosi paljon taikaa ja satua!

Takavasemmalta kuului meidän Pojan lakoninen tuhahdus:

- ...mutta ei niin paljon että lelut henkiin heräis!

* * *
Tällä tositarinalla osallistun Pakinaperjantain tämän viikon haasteeseen aiheesta seuraava suojeltava laji. Vaalitaanhan kaikki niitä omia sisäisiä joulutonttujamme ja pidetään hyvä, lämmin, hellä joulumieli kunniassa!

5 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Se oli hyvä tositarina. Peikko tiätää että tontut on oikeita: vaikka ne näyttäisivätkin leluilta tai nukeilta, niissä silti on tonttuutta sisällä.

arleena kirjoitti...

Mukava tositarina. Lapsenmieli ja sadut kuuluvat joulutunnelmaan joulumielen luojina.
Me aikuiset vain usein hössötämme tosikkojen lailla, sanomme nyt pitää, pitää ja pitää tehdä sitä sun tätä ja ostaa, ostaa sitä ja sitä.
Siinä on sitten se joulumieli kaukana.

Mk kirjoitti...

Mukavan lämpöinen joulupakina.
Ehkä tonttuihin onkin helpompi uskoa kuin pukkiin, myös aikuisten.

MARJAISA kirjoitti...

Ikävää on kun aikuistuessa toden ja sadun raja kuluu puhki!

Careliana kirjoitti...

Voi kiitos kaikille kommenteista! Ei sen toden ja sadun rajan tarvitse kivimuuriksi kasvaa, kunhan pidetään tiiviisti yhteyttä siihen omaan sisäiseen lapseen - ja näin joulun alla siihen henkilökohtaiseen joulutonttuun!