lauantai 29. tammikuuta 2011

Lapsuus

Silloin kesät olivat aina lämpimiä ja aurinkoisia eikä juuri koskaan satanut, mutta silti oli aina ihanan vihreää ja kukat kukkivat ja omasta maasta saatiin hyvä hernesato. Uimavedet olivat lämpimiä ja tekemistä keksittiin, vaikkei telkkarista tullutkaan kuin yksi lastenohjelma viikossa.

Ja talvet olivat lumisia mutteivät liian kylmiä ja kouluun kuljettiin potkukelkalla tai hiihtäen ja pipo riisuttiin kun sisälle mentiin. Lumikasaan tehtiin linna ja kenkämäki ja tekemistä keksittiin, vaikkei konsolipelejä ollutkaan paitsi se yksi, jossa pelattiin kahdella viivalla ja yhdellä neliöllä tennistä ja johon kyllä kyllästyi tarpeeksi nopeasti.

Ne olivat aikoja ne. Ihan toista kuin nykyään. Paljosta jäätiin paitsi ja paljon antoisampaa oli.

Silloin se perusta elämälle luotiin, se vankkumaton muuttumaton tiedostamaton perusta, johon on sittemmin aina palattu, kun on eteneminen käynyt tahmeaksi. "Millainen lapsuus sulla oli? Millaiset suhteet vanhempiin? Miten lapsuudenkodissasi ratkaistiin tällaiset tilanteet?"

Silloin käärittiin voipaperiin ne elämän eväsleivät, joilla pitäisi koko loppumatka rämpiä. Toisille kai tuli sitten vähän paksumpi kerros sitä voita sinne väliin, toisille ehkä jopa juustoakin. "Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa." Nykyään jaellaan nallekarkkeja muumimukeihin, mutta eivätpä nekään aina tasan mene.

Nyt sitä sitten ollaan aikuisia. Mikäs tässä. Kai sitä toki aina voisi paremminkin mennä, kai sitä voisi jotain yrittääkin, mutta kun lapsuus. Mitä sitä turhia. Paha on perustuksia mennä valmiin talon alta korjailemaan, ei sinne voipaperiin enää voi uusia eväitä ujuttaa.

Mitä tässä enää muuta kuin yrittää oman jälkikasvunsa muumimukia täyttää mahdollisimman hyvällä setillä. Jotta se voi sitten loppuelämänsä vedota siihen, että kun lapsuus.

* * *
Pakinaperjantain viikon aihe.

7 kommenttia:

Demetrius kirjoitti...

Meillä oli myös se TV-peli =)

"Silloin kuin iskä oli pieni, oli konsolipelitkin mustavalkoisia ja resoluutio vain jtn 300*400." Hmm, jotenkin tämä ei kuulostanut oikein vakuuttavalta.

Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti...

Vain peruspessimistit pitävät lapsuuttaan ankeana, jos telkkarista tulee vain yksi lastenohjelma. Lapsuus on aina hauskaa, ainakin jälkikäteen muistellen.

Eikä näitä nykyajan lapsiakaan niin vaan pilata, vaikka niillä kalua ja lelua on joka lähtöön. Lukemaankin oppivat monet jo 2-3-vuotiaina ihan itse.

Savu kirjoitti...

Aika on aina erilainen, mutta lapset ovat samanlaisia!

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Deme, meillä ei itse asiassa edes ollut sitä peliä, kaverilla oli, mutta se oli tosiaan sen verran ankea, ettei sellaista edes viitsinyt itselle kinuta.

H. eläkeläinen, niinhän se on, ettei sellaista osaa kaivata minkä olemassaolosta ei mitään tiedä. Ja tosiaan, kuten viisas ystäväni on (nyky)lapsista todennut, "kyllä ne suoraan tuppaa kasvamaan jos ei väkisin kieroon kasvata!"

Savu, juuri noin se on, tosi osuvasti todettu!

isopeikko kirjoitti...

Elämän eväsleivät onkin mukavan kuuloinen ajatus

M kirjoitti...

Kliseitä?

Careliana kirjoitti...

Peikon mieleen tulivat varmaankin ne sellaiset voipaperiin käärityt eväsleivät, jotka hajustavat koko repun - ja ovat oikeastaan se tärkein ellei suorastaan ainoa syy lähteä koko hiihto- tai patikointiretkelle!

M, niin, minusta lapsuuteen liittyy valtavasti kliseitä. Niin kuin tietysti aikuisuuteenkin. Elämä on, kaikkien kliseiden äiti.