sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Jäätelöällö

Yussufin suomen kielen taito koheni vaihtelevalla menestyksellä. Hän selvisi arjessa koko ajan paremmin, ymmärsi lehtijutuista ja radiouutisista joka päivä sanan tai pari enemmän kuin edellisenä päivänä ja osasi pelkistetysti ilmaista asiansa kaupoissa ja virastoissa. "Puhut vain, etkä yhtään pelkää tai häpeile jos et osaa täydellisesti, pääasia että viesti menee perille, ja kyllä se menee, ihmiset ovat pohjimmiltaan ystävällisiä ja haluavat ymmärtää mitä sanot", rohkaisi toimintakeskuksen Astakin. Monet suomalaiset tosin tuntuivat soveltavan samaa ohjetta itseensä ja englannin kieleen, jota he hyvin usein alkoivat innokkaina Yussufille puhua huomattuaan hänen suomen taitonsa puutteelliseksi. Tämä oli Yussufista erityisen harmillista - hänhän ei osannut englantia lainkaan, pitikö sitäkin nyt ruveta opiskelemaan, ikään kuin suomen opettelussa ei olisi ollut tarpeeksi!

Suomen kielen ääntämisessä erityisiä vaikeuksia tuottivat ä ja ö. Poskiin oikein sattui, kun yritti saada aikaiseksi oikeita äänteitä sellaisiin sanoihin kuin hämähäkki tai työvoimatoimisto. Tai jäätelö! Miten jokin asia voikin olla syötynä niin täydellisesti suuhun sopiva ja sanottuna niin sopimaton!

Yussuf oppi pian, että hetikohta ensimmäisten vihreiden korsien jälkeen, ensimmäisten kukkien mukana, suomalaiseen katukuvaan alkoi putkahdella isoja kirjavia laatikoita: jäätelökioskeja. Suomalaisille jäätelön syönti tuntui olevan paljon enemmän kuin herkuttelua, se oli lyhyen kesän ylistystä joka lipaisulla. Tämä tapa Yussufin oli helppo omaksua. Hän päätti mielessään syödä niin paljon jäätelöä, että oppisi lopulta sanomaankin sen sanan oikein. Varmasti ihana, virkistävä makeus kielen päällä houkuttelisi äänteetkin helpommin oikeaan järjestykseen!

Ja Yussuf osti jäätelöä aina kun vain sattui sopivasti kioskin ohi kävelemään. Hän kokeili mahdollisimman monta eri makua, aina pienen pallollisen kerrallaan, hakeutui lähimmälle puistonpenkille tötterönsä kanssa istumaan, lipoi uhkaavimmin valuvat norot vohvelin reunoilta ja lausui mahdollisimman huolellisesti: jää-tee-löö. Onneksi makuvalikoima oli hyvin laaja, ja eri kioskeissa oli erilaisia vaihtoehtoja. Yussuf iloitsi kesästä ja jäätelöstä ja koko ajan kohentuvasta ääntämisestään.

Vaan eihän mitään voi määräänsä enempää nauttia, ennen pitkää iskee auttamatta tympimys. Yussuf alkoi yhä useammin kävellä jäätelökioskien ohi pysähtymättä ja istuskella puistonpenkeillä muuten vain, ajatuksiinsa vajonneena, sivusilmällä ohikulkijoita katsellen. Jää-tee-löö, hän ajatteli silloin tällöin, mutta useimmiten kuitenkin ihan muita asioita, kotimaata ja sukulaisia ja Suomea ja elämää yleensä.

Eräänä päivänä toimintakeskuksen Asta sattui kävelyllään samaan puistoon ja istahti Yussufin viereen penkille. "Otettaisko jäätelöt?" hän kysäisi iloisesti. "Voi ei, ei pysty, mulla on jäätelöällötys!" Yussuf ähkäisi.

Astan kasvoille levisi aurinkoinen hymy. "Kuulitkos mitä sanoit? Ja miten hyvin! Melkoiset äät ja ööt!" Yussufkin ratkesi riemukkaaseen virnistykseen. "Juhlitaanko pullakahvilla?"

* * *

Joku tässä taannoin aikaisemman kirjoituksen yhteydessä mainitsi, että yksinäisen maahanmuuttajaystävämme Yussufin käänteistä voisi lukea enemmänkin. Ja Pakinaperjantain haastesana jäätelöällöke tarjosikin tähän oivan tilaisuuden!

8 kommenttia:

runopasanen kirjoitti...

Sympaattinen tarina, jossa ällötys syntyy siististi, toisin kuin monella "alkuasukkaalla".

isopeikko kirjoitti...

Seuraavana kesänä se ällökepöllerö on muuttunut taas herkkupalleroksi. Ja onhan siinä puistonpenkillä mukavampaakin tekemistä kun ällököidä jäätelöä :)

Hymyilevä elä'keläinen kirjoitti...

Näppärä tarina nppärästä tavasta oppia. Syntyi uusi voimasanakin Yosufille: ällötyksen voimakkaampi aste eli jäätelöällötys.

OK kirjoitti...

Lisää Yussufia, kiitos!

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista, hauskaa että Yussuf on näin suosittu! Mutta ainahan meitä suomalaisia on kiinnostanut, mitä "ne muut" meistä ajattelee!

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tähän auttaisi todnäk jos olisi kirjoittaja ikinä yhtään Yussufia tavannut kuplansa sisältä.

Lastu kirjoitti...

Hyväntuulinen, hauska tarina ja takana oikea asia: miten käy yleensäkin ä:n ja ö:n suomen kielessä, kun moni teknogian vempain ei niitä tunnista.

Kielen opiskelijalle annan sympatiapisteet. Yleensä suomen kieli on helpohko ääntää - se äännetään kuin kirjoitetaan; kielen rakenteessa ja sijamuodoissa on enemmän puurtamista. Mutta ei ääntäminenkään 'äineen' ja 'öineen' helposti suju.

Hyvä kun Yussuf on sisukas ja Asta kannustava.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kivasta kommentista Lastu! Ja hyvä pointti tuo ä:n ja ö:n kohtalo kansainvälistyvässä ja teknistyvässä maailmassa. Eikös kuulemma pääkaupunkiseudun nuorison puhetavasta ole ä jo uhkaavasti hiipumassa?