lauantai 7. toukokuuta 2011

Maavalas ja taivasmato

Satavuotiaan saarnen juurella lepäsi maavalas. Siinä se makasi päivästä toiseen, koska ei jaksanut enää mitään muuta edes yrittää.

Eräänä päivänä paikalle lensi taivasmato. "Saako tähän tulla?" se kysyi.
"Vapaa maa", maavalas murahti.

Sama toistui monena päivänä. Maavalas makasi toisella puolella saarnea, suurena ja mustanpuhuvana, ja toisella puolella lepäsi taivasmato siipiensä suojaan kerälle käpertyneenä. Kumpikaan ei puhunut mitään.

Lopulta eräänä päivänä maavalas huokaisi: "No kysy nyt pois vain, kun mielesi tekee kuitenkin."

Taivasmato pujotti päänsä esiin häntänsä alta ja katsoi maavalasta. Se ei ehtinyt sanoa mitään, kun maavalas jo vastasi omaan kysymättömään kysymykseensä:

"Että miksikö olen maalla enkä meressä? No koska satun olemaan maavalas. Miksei kukaan kysy merivalailta, miksi ne ovat meressä eivätkä maalla?"

Taivasmato havisteli siipiään parempaan asentoon ja kallisti hieman päätään. Se näki maavalaasta vain toisen silmän ja silmän alla uurteisen posken, joka roikkui raskaana mutta kiristyi hieman, kun maavalas jatkoi puhettaan.

"Ja että enkö voisi oppia merivalaaksi, jos ihan kamalan uutterasti yrittäisin? No arvaa vain, haluaisinko! Luuleeko joku, että olen jotenkin itse valinnut tämän osani, vapaaehtoisesti syntynyt maavalaaksi maailmaan, jossa maaeläimet kirmaavat, loikkivat tai lentävät ja merieläimet lipuvat sulavasti aaltojen alla? Minä olen neliönmuotoinen palikka maailmassa, jossa on vain pyöreitä koloja. Miksi en yrittäisi hyödyntää omalaatuisuuttani, kysyvät, miksi en menisi vaikka eläintarhan tai sirkuksen vetonaulaksi? Minun pitäisi nauttia tuijotuksesta, osoittelusta, kauhistelustakin, minun pitäsi haluta sitä kaikkea osakseni, vain siksi että olen erilainen. Hyväähän ne monet varmaan tarkoittavat, kun yrittävät ehdottaa minulle kaikenlaisia eri tapoja elää elämääni. Mutta loppujen lopuksi nekin ovat vain hyvillään, kun kohtaamisemme on ohi, ne menevät takaisin omiin pyöreisiin koloihinsa ja miettivät, että onpa sentään onni, ettei ole tarvinnut syntyä maavalaaksi."

Saarnen juureen lorahti kirkas, suolainen kyynel.

Taivasmato kohottautui hieman.

"Luuletko etten tiedä miltä se tuntuu? Olla erilainen, ei, vääränlainen! Lentää ilmassa vaikka pitäisi möyriä mullassa. Vaan kun nämä siivet eivät maan uumeniin mahdu. Sanovat että olen leuhka, ylentänyt itseni muiden yläpuolelle, ihan kirjaimellisesti vieläpä – koska niinhän sitä sanotaan, että täytyy uskoa itseensä tosi lujasti voidakseen lentää. En minä ole koskaan ajatellut koko asiaa. Minä lennän koska olen taivasmato. En kelpaa madoksi, mutta eivätpä linnutkaan minua huoli edes ruoakseen, olen liian kummallinen niiden makuun. Olen liian ruma perhoseksi, liian paksu sudenkorennoksi, liian pitkä kärpäseksi… olen mitä olen mutta se ei ole mitään. Paitsi väärää."

Maavalaan silmä siristyi kireäksi, teräväksi viiruksi.

"Ahaa, siitäkö tässä onkin kyse? Että minun pitäisi nyt pitää sinusta, koska olemme molemmat liian erilaisia kelvataksemme muille? Hylkiö tyytyköön hylkiöiden seuraan, niinkö?"

Taivasmato säpsähti. Sen siivet painuivat luimuun ja keskiruumis notkahti. Huokaisten se painoi päänsä.

"Ei, vaan minä ajattelin että sinä voisit ehkä pitää minusta ihan siksi millainen minä olen. Minuna itsenäni."

Taivasmato räpäytti sameuden pois silmistään ja avasi siipensä lähteäkseen. Maavalas oli kääntänyt sille selkänsä. Juuri ennen kuin taivasmato ehti nousta saarnen lehvistön sekaan, kuului hiljainen kysymys:

"Tuletko huomennakin?"


* * *
Pakinaperjantain viikon aihe.

8 kommenttia:

Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti...

Erilaisuus on aarre, kun sen hyväksyy.
tavallisuusta ei synny kuin yhtä ja samaa kaurapuuroa.

isopeikko kirjoitti...

Maailmassa sitten on hassuja elukoita :) Mukavasti kirvoiteltu.

SusuPetal kirjoitti...

Erilaisuus kunniaan.
Onneksi me kaikki olemme erilaisia.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Minä kyllä tahtoisin varovasti kysyä, että kuka muka on tarpeeksi pätevä määrittelemään sen, mikä muka on "tavallista" ja "normaalia" ja "samanlaista"... Liian usein jäämme kiinni lokerojakoihin emmekä vaivaudu katsomaan stereotypioiden taakse.
Voi kunpa kaikki maailman hassut elukat saisivat löytää sen itsensä mallisen kolon!

Demetrius kirjoitti...

neliönmuotoinen palikka maailmassa, jossa on vain pyöreitä koloja Hyvä tarina. Oikein hyvä.

Careliana kirjoitti...

Tuo metafora vääränmallisesta palikasta ei ole omaa keksintöäni; itse asiassa pitkään mietin, otanko sitä juttuun mukaan, kun tuppaa tuo klisheisyys olemaan vähän helmasyntini. Mutta toisaalta, eipä se olisi klishee ellei siinä olisi rutkalti totuutta takana - kukapa ei joskus tuntisi olevansa ihan väärässä palikkaleikissä.

Pankin talkkari kirjoitti...

Ihana tarina, kaikesta huolimatta. Ihana loppu ü

Ehkä se itsensä hyväksyminen olisi kummallakin ensin edessä. Sen jälkeen kaikki on mahdollista.

Careliana kirjoitti...

Kiitos P.t.! Kyllähän jokaiselle se oma paikka maailmassa on, mutta aina sitä ei ole ihan helppo löytää, ja jos liian kauan joutuu turhaan etsimään, voi tulla kyyniseksi eikä enää huomaakaan sitä, vaikka kohdalle osuisi.