torstai 19. toukokuuta 2011

Minussa asuu aurinko ja kuu














Minussa asuu aurinko ja kuu
hän sanoi
kun väsynyt päivä valoi napalmia horisonttiin

Minussa asuu hehku ja kalpeus
ja nousu ja lasku
ja minä saan veden liikkumaan

Ja kuu oli raskas
enkä minä tiennyt
saako silloin olla onnellinen

Minussa asuu aurinko ja kuu
hän sanoi
enkä minä mene koskaan kokonaan pois

* * *
Runotorstaissa aiheena katkelma Merja Otavan kirjasta Priska:
"Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen." Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)

11 kommenttia:

Hilbert kirjoitti...

"Ja kuu oli raskas
enkä minä tiennyt
saako silloin olla onnellinen"

Tähän ihastuin

John kirjoitti...

Samaan kuin Hilberttikin,

ihastuin mie.

arleena kirjoitti...

Kaunis runo, onnellinen kuutamolla.

puujalka kirjoitti...

Todella suuri hän, joka pystyy sisällyttämään vastakohdat itseensä. Hieno ja puhutteleva runo.

runopasanen kirjoitti...

Tämä on eheä ja lyyrinen, lopussa huipentuva kokonaisuus, hyvä!

Careliana kirjoitti...

Oi kiitos ihanista kommenteista kaikille!!!

Tuo mainittu kohta on omakin suosikkini, itse asiassa sen ympärille runo vähän niin kuin lähti kehittymäänkin.

Maria kirjoitti...

Runon minällä on valoa sydämessään, ihana runo.. :)

Careliana kirjoitti...

Kiitos mieltälämmittävästä kommentista myös Marialle!

Anonyymi kirjoitti...

Oho! Kerrankin kaunis!

poeticshine kirjoitti...

Onnellista raukeutta, herkkiä vastakohtia, mielikuvia, joihin eksyy mielellään.

Careliana kirjoitti...

Höh, Blogger oli tuominnut Poeticshinen kommentin roskapostiksi, ja vasta nyt hoksasin noukkia sen roskiksesta esiin. Kiitos ja anteeksi!