torstai 26. toukokuuta 2011

Vannomatta paras

Ikinä en lankea loveen
siinähän voi nyrjähtää nilkka
tai pahimmillaan koko sydän

Mistä sitä ikinä tietää
onko se aarre sittenkään etsimisen arvoinen
varsinkaan kun ei edes oikein tiedä mitä etsii

Sitähän voi tapahtua vaikka mitä
tulee liian tylsää tai liian jännää
tai virta vain vie eri suuntiin

Mitä jos menee tosi pitkään ennen kuin tajuaa
ettei siihen hiillokseen jaksakaan enää puhaltaa
ja se kaikki meneekin sitten hukkaan

Ei, ikinä en lankea loveen
ja se on vahva ehkä
Mutta mentäiskö silti lauantaina leffaan?

* * *
Runotorstaissa tällä kertaa aiheena kuopankaivuu.

8 kommenttia:

puujalka kirjoitti...

Näytät käyttävän käsitettä 'langeta loveen' urbaanin sanakirjan mukaan - fall in love. Vanhastaan sillä on tarkoitettu shamaanin vaipumista transsitilaan.

Siksi jäin miettimään, missä se kuopan kaivuu toisen turmioksi tässä runossa oikein on. Rakastuminen kuoppaan putoamisena. Onko flirttailu kuopan kaivamista toiselle, ansan virittämistä. Mielenkiintoista.

arleena kirjoitti...

Vannomatta paras. Koskaan ei voi olla varma lovesta ennenkuin sen kokee.

Careliana kirjoitti...

Mielenkiintoista, puujalka! Tämä runo tosiaan on tällaista nykyurbaania länkytystä, jollaista aina silloin tällöin harrastan - mutta minulle taas tuli mieleen, että onko se rakastuminen sitten niin kaukana shamaanin transsista... Eikös se ole vähän niinkuin vaipumista tuntemattomaan, toisaalta kiehtovaan mutta toisaalta myös hieman pelottavaan uuteen olotilaan? Ja kuten arleena totesi, koskaan ei voi olla etukäteen varma, millaiseen loveen sitä sitten lankeaakaan!

Ari kirjoitti...

mene vaan, kaikkea pitää kokeilla :)

Marja-Leena kirjoitti...

;)

Careliana kirjoitti...

Kiitos puumerkeistä, ari ja Marja-Leena! Jep, kannattaahan sitä uskaltaa, onni suosii rohkeaa yms. klisheitä. :)

aikatherine kirjoitti...

ajatus on hyvä, vannomatta paras..

Careliana kirjoitti...

Hjuu, aikatherine, tottahan sekin kulunut klishee on!