maanantai 22. elokuuta 2011

Pssst..?


Puff. Pöytälootasta pöllähtää virtuaalitomupilvi. Tyhjänä kumisee.

Kesällä ei jaksanut viitsinyt ehtinyt. Oli reissua jos jonkinlaista, ja pihapuuhaa, ja ihan oikeita töitäkin. Ja hellettä. Runoratsu roikotti päätään silmät puoliummessa niitynnurkan koivun varjossa. Ajatusten Tonava hyytyi pulppuamattomaksi puropahaseksi.

Hitto! Minä tahdon kirjoittaa! Kirjoittaminen on kuin suklaata aivoille! Eikä ulkoisesti nautittu suklaa lainkaan aja samaa asiaa, kokeiltu on, kiitos vain, vähintäänkin riittämiin.

Tökin runoratsua timoteinkorrella. Nakkelen pikkukiviä puroon. Päättäväisenä suunnistan joka viikko Pakinaperjantain sivulle vakaana aikeenani osallistua. Kirjoittaa. Aivot huutavat suklaata. Pöytälootan villakoirat tahtovat uusia leikkikavereita.

Asettelen viikon aiheen hyvään asentoon hautumaan. Jään odottelemaan sitä kuningasajatusta, josta se juttu sitten lähtee kehkeytymään kuin itsestään. Teksti kantaa, vakuutti kansalaisopiston kirjoittajaryhmän ohjaaja aikanaan. Se on yksi parhaita neuvoja, joita olen koskaan saanut – teksti tosiaan kantaa, kun vain ryhtyy sitä kirjoittamaan. Kun jutun tönäisee alkuun, se etenee loppumatkan jo kuin itsestään.

Paitsi silloin kuin ei etene. Ei kanna. Sherpaa huutais. Aivosuklaata. Virtuaalivillakoiranleluja.

Pahus. Minä tarvitsisin kuiskaajan! Runoratsulle hevoskuiskaajan, sellaisen yleispätevän ongelmanratkaisijan kuin Robert Redford siinä leffassa. (Paitsi mielellään ei punatukkaista, jos valita saisi.) Sellaisen oikeasti olemattoman olalla istujan, joka sopottaisi korvaani jutun juurta. Ei sellaista mitä teattereissa on – helppohan niiden on olla yleispäteviä ongelmanratkaisijoita, kun saavat koko ajan kässäristä lukea, missä mennään – vaan sellaisen nyhjää tyhjästä -ohjaajan. Joo, sellaisen minä tahtoisin! Yleispätevän olemattoman tyhjästänyhjääjän olalle huutelemaan. Mistähän sellaisia löytäisi..?

* * *

8 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Mukavasti kantoi ainaskin peikkoa. Tulisikohan peikosta hyviä kuiskaajia. Ne saattaisivat kyllä kuiskata tahallaan väärin :)

arleena kirjoitti...

Kesällä on tosiaan aurinko ja tuuli kuljettanut ajatukset saavuttamattomiin.
Mukavasti pakinoit, kuljin samoissa jäljissä myös kesällä.

Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti...

Höh, kantoihan se teksti! Ja hyvin kantoikin. Ihan perille saakka, Kevyen hauska juttu, juuri sellainen kuin pakinan pitää ollakin.

Olen muuten joskus tehnyt oikein kokeen, että kuinka se teksti lähteekään kantamaan: kirjoitin ihan mitä löpöä päähän pälähti ja pistin kirjoitusohjelman huatumaan. Ja kun sen seuraavana päivänä aukaisin, siinä alkoi nähdä mahdollisuuksia...

Tuommoisia somia kesäpäiviä pitäisi itse kullakin olla, että voisi runoratsua vähän rapsutella. Kaipa se runoratsu tykkää syklsystäkin?

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista - kun vähän edes ovi käy niin saapa siinäkin ne pölypallerot kyytiä.

Kivahan se on kesälaitumilla loikoilla, ei siinä mitään. Sitten vain harmittaa, kun tahtoisi taas kirjoittaa eikä ajukopasta meinaakaan irrota mitään. Mutta kuten tämäkin teksti itse asiassa juurikin todisti, kyllä se siitä lähtee kun vain ottaa ja rupeaa kirjoittamaan!

Peikkokuiskaaja olisi varmasti ihan huippu!

Sopivan tuotteliasta syksyä teillekin!

Deme kirjoitti...

Ei se aina kanna, saman olen huomannut. Tämä tarina kantoi kyllä hienosti ilman kuiskaajaakin.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommentista sinullekin Deme, mukava kuulla että muillakin on välillä vähän tukkoisempaa...

Heikki Lappalainen kirjoitti...

Ehkä se kuiskaaja lepäili kesähelteiden ajan. Ehkäpä joku toinen vuodenaika sopii paremmin kirjoittamiseen.
Joskus tas voi käydä niin, että Kuiskaaja-Muusa onkin kauhea lörppö, ei sekään ole kivaa.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommentista myös Heikille! Niinhän se on, että välillä kirjoitus kulkee lennokkaammin, välillä takkuisemmin ja joskus suorastaan turhan runsaasti. Mutta pääasia, että voi aina silloin tällöin kirjoittaa itselleen paremman mielen!