perjantai 30. syyskuuta 2011

Tämä maailma

Joillekin tässä maailmassa
on vain toivottomuutta, ei luottamusta
vihollisia, ei ystäviä
vihaa, ei rakkautta

Joillekin tässä maailmassa
ainoa laki on vahvemman valta
ainoa turva on nopeampi hyökkäys
ainoa kosketus on satuttaminen

Joillekin tämä on maailma
jossa toisellekin poskelle lyödään
jossa millään ei ole merkitystä
jossa onni on tyhjä sana

Joillekin tässä maailmassa
ei ole ruskan loistoa, hangen hohdetta
Joillekin tässä maailmassa
on vain kylmä viima


* * *

Tähän runoon on aihetta antanut paitsi Runotorstain tämänviikkoinen haaste myös tämä ja tämä - tapahtumat, jotka ovat koskettaneet minua erityisen voimakkaasti, sattuneesta syystä. There by the grace of God go I...

torstai 22. syyskuuta 2011

Päivän paikalliset

Dieselvaras bensavaras vaatevaras
voi alijäämä ja kuntaliitos sentään

Motoristi kuoli ulosajossa
mutta hevonen saatiin pelastettua ojasta

18000 kurkea lensi pois
170 nuorta lähtee harmaisiin

Tykkäätkö terkkarista
Lähtisitkö konserttiin



Erä korttia ja kauniita unia
Meidän mikrovaltakunnassamme on kaikki hyvin

* * *

Mä lehden luin, kun Runotorstaissa kerta pyydettiin; tuossapa meidän paikallisläpyskän päivän kootut.

torstai 15. syyskuuta 2011

Syys sateessa

Syys istuu pienellä sienellä
auringonhattu jäässä päässä
paljaat varpaat jumissa kumissa

Sade näyttää tahdin mahdin
tuuli nappaa lehden tehden
sen matkasta hottia foxtrottia

Myrsky puhaltaa villiin pilliin
syys pehmustaa kesän talvipesän
muttei lumelle tarjoa sateenvarjoa


Runotorstaissa on tällä viikolla inspiraation lähteenä M. A. Nummisen tulkinta laulavista sadepisaroista. Pakko tunnustaa, että minulla on M. A. -allergia enkä pystynyt edes kuuntelemaan kyseistä teosta (yritin kyllä!), mutta käsittääkseni tätä hänen taidettaan on viisainta kuunnella kieli poskessa (ja ehkä lisäksi vielä pumpulia korvissa), joten ajattelin sitten lähestyä tätä aihetta vähän niin kuin leikkisässä hengessä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Uusi minä

Minä en ole enää se sama
joka vähitellen kuihtui kuin rusina
jota sattui sattui sattui
kun et enää soittanutkaan

Minulla on uudet vaatteet
uusi kampaus uusi asenne
uusi kännykkä
ja siinä uudet numerot

Mutta vieläkään se ei soi

* * *

Runotorstain 215. haaste

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Totuuden hetki

Hän oli tiennyt sen jo pitkään. Hän oli itse sen päättänyt ja itse sen tiennyt, mutta kun hän vihdoin antoi itsensä tajuta sen, päästi sen tietoisuuteensa, se lamautti. Tuntui kuin joku olisi sen ulkoa, ylhäältä, hänelle julistanut. Ilmoittanut, määrännyt, vaatinut. Ja samalla pyyhkäissyt kaikki muut vaihtoehdot pois.

Mitään muuta ei ollut tehtävissä.

Lopullisuus löi palleaan. Sen jälkeen ei enää ole paluuta entiseen. Sen jälkeen ei entistä enää ole. Tärinä alkoi jaloista, vatsan kohdalla se muuttui kipeäksi kouraisuksi, rinta-alassa salpasi hengityksen. Hän valui seinää pitkin lattiaan, ensin istualleen, sitten makuulle, kouristui pienen pieneksi mykkyräksi, jonka ulkopuolelle jäi kaikki. Se kaikki jäi, se ei koskaan saanut palata, sitä ei enää saanut olla. Sen mykkyrän sisäpuolella oli nyt kaikki.

Sellaisena hetkenä sitä katsoo puhelintaan, selaa nimiluetteloa läpi ja ajattelee, että kelle tahansa niistä voisi soittaa ja kertoa kaiken. Kun kellekään ei voi enää soittaa. Kellekään ei voi kertoa. On vain itse mykkyrässä lattialla, ja siinä on kaikki.

Hitaasti hän ojentautui. Makasi selällään lattialla ja tuijotti kattoon. Hengitti. Hän tiesi.

Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.

* * *
Pakinaperjantaissa paljastellaan tällä viikolla katkelmia vielä kirjoittamattomista kirjoista. Tässä ovat nyt sitten ensimmäiset sanat (ei kuitenkaan alkusanat) kirjasta, joka on jo pitkään muhinut mieleni päällä. Se on se minun ikuinen isi- ja sitku-projektini, se jonka kirjoittaisin kyllä, jos vain ehtisin, se jonka kyllä kirjoitankin sitku on sen aika. Voi kunpa joskus olisikin...

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kodin syli

Koti sulkee hänet syliinsä
Oman näköinen
oman tuoksuinen
aivan hiljainen

Se ei kysy
missäs sitä ollaan oltu
mikä aika tämä nyt on tulla
mikset ole siivonnut

Koti sulkee hänet syliinsä
ja joka kerta voimakkaammin
hän pelkää
ettei se päästäkään irti

* * *

Vastaus Runotorstain kiehtovaan kesähaasteeseen. Lähtökohta on noukittu Eppu Nuotion kirjasta Kosto (Otava 2007) lempinumerollani 33 (hieman luovaa lauseenlaskuoppia mutta kuitenkin vilpitöntä satunnaisotantaa käyttäen).