Kaksi yksi nolla

Kymmenen pientä neekeripoikaa
ja minä
olen olemassa ehkä
vielä huomenna muistan miltä niskasi tuoksuu
viitsin käyttää hammaslankaa


Silivati seilaa
taas yksi pois
tai lentää ikkunaan
heijastuu pala kuuta
haluan ulvoa

Lasken
verhot ja pimeyden päälle
yölamppu palaa
loppuun piirretään
sydämen muotoinen piste

* * *

Runotorstaissa on tällä viikolla tekstihaaste:

"Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan.  Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä."

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31

Tykkään tuosta haastetekstistä valtavasti! Absurdia on ihan lempityylilajini, mutta se on vaativa taitolaji. Kysyy todella paljon osaamista kirjoittaa tekstiä, jossa ei ole mitään järkeä ja joka on silti nerokasta. Haluaisin hallita tämän taidon, mutta auliisti myönnän olevani ihan noviisi sillä saralla. Lisäksi pelkään pahoin olevani tähän lajiin liian rationaalinen ihminen - hitto vieköön, minun tajunnanvirrassanikin on pilkut ja pisteet kohdillaan, en mahda sille mitään! - mutta jatkan harjoittelua, vaikken koskaan mestariksi tulisikaan, kivaa se silti on.