torstai 24. marraskuuta 2011

Ei lapsi pohjolan milloinkaan

Avaan verhot
mitään ei tapahdu
Mustaa

Ruoho litisee saappaiden alla
Hämmentyneet pajut puskevat kissaa
Mustaa

Fasaanirouvat lintulaudan alla
nyökyttelevät: on nyt päivä
Harmaata

Taas valkeata joulua
soitan tänäkin iltana
ja uskollisena odotan
pehmeää valkoista pumpulia
kirkastamaan mustan maan
ja harmaan sielun

* * *

Runotorstaissa tämän viikon aiheena talven merkit. Anteeksi mitkä..?

torstai 17. marraskuuta 2011

Kellot soivat

Pim-pom-ding-dong
Koulun kello kantautuu kotipihaan
Sisään sisään, kirkasotsat
Riemulla uutta oppimaan

Pim-pom-ding-dong
kuin junan ilmoitusääni
Outoa minusta
Minun lapsuudessani koulun kellot pirisivät

Mutta minun lapsuudessani myös seiskoissa oli viivat
ja tekstaus oli kiellettyä
Nyt sitä opetellaan alusta alkaen
kaunokirjoitus on historiaa

Paljon on muuttunut
mutta ajatus on sama
Paljon on tietoa tarjolla
vastaanottavuus vaihtelee

Jokaiseen kuitenkin juurtuu joku siemen
ja kasvaa aikanaan puuksi
jonka oksilta saa syödäkseen omenoita
Ehkä yhden voisi viedä jouluna opettajalle

* * *

Runotorstaissa viikon aiheena "ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella". Me olemme onnekkaita, kun asumme niin lähellä koulua, että kellokin kuuluu (vaikka ekaluokkalainen jaksaa silti jurnuttaa ärsyttävästä koulumatkastaan).

perjantai 11. marraskuuta 2011

Num3rot

"Info - vastaukset kaikkiin kysymyksiin" lukee tiskin yllä. Möttönen ottaa vuoronumeron ja istuu odottamaan. Jonkin ajan kuluttua virkailija kutsuu hänet, numeron 86, tiskille.

- No hyvää päivää, numero 86. Mitäs te tahtoisitte tietää?
- No kun minua on ruvennut ihan tosissaan mietyttämään sellainen asia, että kuka minä oikeastaan olen.
- Että kukako? Antaisitteko sosiaaliturvatunnuksenne.
- 310662-753A*).
- No niin, te olette siis 310662-753A, Matti Möttönen, syntynyt Pälkäneellä, nykyinen asuinkunta Mäntsälä, naimisissa Maija Möttösen kanssa…
- Kuulkaas, kyllähän minä nyt tuon kaiken tiedän! Mutta kertooko se muka oikeasti, kuka minä olen?
- No kyllä se useimmille viranomaisille esimerkiksi kertoo, ainakin ne olennaiset asiat.
- Mutta entä jos tunnen olevani jotain muutakin?
- Ai jotain epäolennaista?
- Ei vaan nimenomaan jotain vielä olennaisempaa!

Virkailija rapsuttaa mustekynällä hiusrajaansa. Möttösen tekee mieli kertoa hänelle, että terä on jäänyt esiin ja otsaan piirtyy suttuista sinistä siksakkia. Mutta hänellä on nyt tärkeämpää asiaa. Virkailija lopettaakin päänahkansa tuhrimisen saadessaan idean.

- No entäs autonne? Saisinko sen rekisterinumeron?
- RFR-078
- Ahaa, Toyota Corolla vuosimallia 2008. Ajettu 79 000 kilometriä, katsastukset kunnossa, kasko on…
- Ja mitenkäs tuo sitten muka minua määrittää, häh?
- …kaksi rikesakkoa ylinopeudesta, ei maksamattomia pysäköintivirhemaksuja…

Möttönen alkaa turhautua. Eksistentiaalinen ongelma vaivaa häntä päivä päivältä piinaavammin, eikä tämäkään, muka ammatti-ihminen, osaa auttaa! Huokaisten Möttönen kaivaa lompakon takataskustaan ja nakkaa pankkikorttinsa tiskiin. Kai tästäkin tyhjästä jotain pitäisi maksaa. Silloinkos virkailijan ilme kirkastuu.

- No mutta, tähänpä onkin kuulkaa teidät määritetty tosi näppärästi! Katsotaas, kortti numero…

Virkailija mumisee hiljaa itsekseen syöttäessään kortin numeroa, viimeistä voimassaolokuukautta ja kääntöpuolen tarkistusnumeroa koneeseen.

- Juu kuulkaas, näihin numeroihin kiteytyy teidän elämänne aika mukavasti! Myös magneettijuovaan on koodattu teidän tietonne, siis juurikin se kuka te olette! Varsinkin jos vahvistatte henkilöllisyytenne vielä tunnusluvulla, mutta älkää vain nyt paljastako sitä minulle. Niin, ja siinä verkkopankin tunnuslukulistassa - kai te nyt verkkopankkia käytätte? - siinä sitä on pitkä lista numeroita, jotka osoittavat teidän henkilöllisyytenne! Puhumattakaan siitä jos teillä sattuu olemaan jotain etukortteja vielä, sattuisiko? Niiden avulla voidaan parhaassa tapauksessa seurata jopa ruokaostoksianne. Ja sitähän sanotaan, että ihminen on sitä mitä hän syö!

Virkailijan kasvot loistavat hänen päästyään näinkin nokkelaan päätelmään. Möttönen näyttää typertyneeltä.

- Niin kuulkaa, sellaista se on tämä nykyaika. Meidän identiteettimme on valjastettu erilaisiin koodeihin, käytännössä me olemme pelkkää ykköstä ja nollaa kaikki tyynni, virkailija selittää paatosta äänessään.
- Kuulostaapa raa'alta. Silkkaa ykköstä tai nollaa? Joko voittaja tai mitättömyys? Ettei mitään siltä väliltä? Entä jos haluaisi pysytellä ikään kuin hyvissä tarkkailuasemissa joukon keskivaiheilla...?

On virkailijan vuoro näyttää typertyneeltä. Möttönen huokaisee, kerää korttinsa tiskiltä, kiittää kohteliaasti avusta (vaikkei hullua hurskaammaksi koekaan tulleensa), nousee ja lähtee jatkamaan matkaansa. Ulko-oven vieressä oli suuri peili. Möttönen pysähtyy tarkastelemaan omakuvaansa. Keski-ikäinen mies, ruskea tukka, harmaat silmät, pieni parransänki, pieni vatsakumpu, ruudullinen flanellipaita ja siniset farkut, kädessä Toyotan avaimet, kasvoilla hämmentynyt ilme. Mutta ei yhtään numeroa.


* * *
Pakinaperjantaissa aiheena Taikaluku.


*) Sotussa on tarkoituksella mahdoton päivämäärä, ettei vain vahingossa tule kenenkään oikeaa sotua käytettyä.

torstai 3. marraskuuta 2011

Linnoissa kreivien häät vietetään

Minun kotini on aina minun
kuin etanalla kotilo
aina mukana, aina turvana
limaisena ja raskaana


Minun kotini on huojuva talo
taakan alla vajonnut katto
viiman laulua soivat seinät
levottomien henkien valtaamat huoneet


Minun kotini on päättymätön katu
tunkkainen kaupunkituuli
eilisen uutisten hylkykuorma
ei-kenenkään eteinen


Minun kotini on siellä
missä minua rakastetaan

* * *
Nytpä onkin asumisteemaa yllin kyllin - tällä kertaa Runotorstaissa, jossa on viikon aiheena Koti. Itse asiassa tämä runo sivuaa myös Runotorstain viime viikon aihetta, johon en sitten lopultakaan saanut varsinaista vastinetta aikaiseksi.