perjantai 30. marraskuuta 2012

Minähän olen uhri tässä

Se tuli kolmion takaa
minulla oli etuajo-oikeus
ja kyllä se sen tiesi
Vaan eipä ole väliä
kuka oli oikeassa
ja kuka suurin syypää
Osumakohtaan koskee
joka tapauksessa
ihan helvetisti

Mutta ehkä sittenkin
pahiten väärässä on se
joka yrittää hyssytellä
että onneksi ei käynyt sen pahemmin
mitä nyt pintanaarmuja tuli
egoon
Mikä oikeus sillä muka on olla oikeassa?

* * *
Runotorstaissa aiheena kolmiodraama.

Otsikkofraasi on peräisin Toni Virtasen kynästä. "I have no personality, therefore I quote song lyrics to define myself." Eikä tämäkään osuva toteamus ole omani vaan peräisin jostain takavuosien keskustelupalstalta, ajalta jolloin ihmisillä oli tapana käyttää signaturena jotain näpsäkkää sitaattia, muistatteko. Keskustelupalstoja en enää harrasta, mutta tämä helmasynti on jäänyt päälle tänne blogimaailmaan. No kävijälaskuri ainakin raksuttaa, kun muut persoonallisuusvajeiset googlettavat samoja laulunpätkiä...

torstai 22. marraskuuta 2012

Maailma on pieni

Maailma on pieni pallo
Hiekanjyvänen kaikkeuden rannalla
En tarvitse merikorttia
Itse valitsen suunnan ja sataman

Maailma on pieni pallo
Kaukaisinkin kolkka vain satelliitin takana
En tarvitse karttaa
Löydän kätesi pimeässäkin

* * *

Vastaukseni Runotorstain tämänviikkoiseen kuvahaasteeseen. Tämä on vähän tällainen henkilökohtainen toiveruno - satun nimittäin olemaan suorastaan häkellyttävän suuntavaistoton ja aivan totaalisen kartanlukutaidoton tapaus, joten minusta on ihana vaalia sitä ajatusta, ettei kaikkea tarvitse kartta kourassa hakea! :D

Säe "Itse valitsen suunnan ja sataman" on lainattu Maija Paavilaisen ajatelmakirjasta Muistoja (Kirjapaja 1995) - kerrassaan viehättävä ja supersympaattinen pikkuinen kirjanen (sellainen 9 x 12 cm), sopii muuten erinomaisesti vaikka (pikku)joululahjaksi!

torstai 8. marraskuuta 2012

En halua valittaa mutta...

Yyteet siellä ja vähennystarve täällä
Kaivos vuotaa saastetta järveen
Bensa maksaa liikaa ja kahvikin kauhean kallista
Valtuustoissa väärät tyypit pettävät turhia lupauksia

Ensilumi tuli ja meni
ja taas on mustaa ja märkää
Nastarenkaat naarmuttavat
kesäkumikeijot tukkivat tiet
ja junat myöhästelevät kuitenkin

Mutta minullapa on ostoskorissa suklaalevy!


* * *


Runotorstaissa viikon aiheena Monty Pythonin näkemys myönteisyyden ilosanomasta: Always look on the bright side of life! Ihan hyvä muistutus tähän(kin) saumaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kuin kalat vedessä

Kuin kalat vedessä
kierrämme samaa poukamaa
valmiina tarttumaan ensimmäiseen matoon
tai onnea esittävään kiiltävään kuvaan
joka vetää sameasta ja kylmästä ylös
petollisen kirkkaaseen ilmaan

* * *

Runotorstaissa tällä viikolla kuva-aihe, Paul Kleen Fish Magic.

torstai 25. lokakuuta 2012

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana
joskus vielä
en pelkää pimeää
en kavahda valoja
kuulen musiikin
ja jalkani liikkuvat
sydän saa lyödä
muistan hengittää
käteni eivät palele

tahdon juoda lisää samppanjaa ja tulla vähemmän humalaan
annan pyörteen pyöriä ja pyörin siinä ja voin sulkea silmät
osaan nauraa ja itkeä ja laulaa ja tanssia ja huutaa
olen painoton ja rakennan ilmasta portaat

yhtenä iltana
joskus vielä
tulen luoksesi
avaan verhosi
ja kuiskaan:
karkki vai kepponen?


* * *
Runotorstain Halloween-viikon haaste.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Bitti-ihme

Mutikainen istui tietokoneen ääreen, loi dokumentin ja painoi "tallenna". Näyttöön lävähti virheilmoitus. Mutikainen kuittasi sen, kirosi ja yritti uudelleen. Edelleen virhe.

Mutikainen kirosi, sulki ohjelman, avasi sen uudelleen, yritti muistella, mitä dokumentissa oli ollut, teki sen uudelleen ja painoi "tallenna". Virhe.

Mutikainen kirosi, sulki tietokoneen, avasi sen uudelleen, yritti muistella, mitä dokumentissa oli ollut, teki sen uudelleen ja painoi "tallenna". Virhe.

Mutikainen kirosi ja täräytti nyrkillä pöytää. Näyttöön lävähti uusi virheilmoitus. Mutikainen kuittasi sen ja potkaisi pöydänjalkaa. Uusi virheilmoitus. Mutikaista alkoi jo melkein naurattaa. Kokeeksi hän nappasi pöydältä pyyhekumin ja heitti sillä näyttöä. Uusi virheilmoitus edellisen päälle.

Mutikainen tunsi napsahduksen jossain takaraivon tietämillä. Hän alkoi pomppia lattialla tasajalkaa ja pitää naurun, karjunnan ja itkun sekaista älämölöä.

Mutikainen kuuli napsahduksen tietokoneesta. Näyttöön alkoi singahdella virheilmoituslaatikoita kiihtyvällä nopeudella. Sitten ruutu musteni ja koneesta pöllähti sankka savu.

Savun hälvettyä Mutikainen pudisteli irti repimiään hiuksia paidanrintamukselta ja  pyyhki naurun- ja itkunkyyneleet silmäkulmistaan. Silloin hän näki pöydänreunalla istuvan olion. Se oli kuin maahisen ja avaruusolion lehtolapsi.

"Että pöff. Kutsuit sitte. No antaa tulla, niitä toivomuksia", olento urahti elämäänsäkyllästyneellä äänellä. "Tasan kolme, niinhän se homma menee. Ja äkkiä, on tässä aika monta toimistoa kierrettävänä."

Mutikainen hieraisi silmiään. Olento ei kadonnut mihinkään. Se naputti pitkällä luisevalla sormellaan näppäimistön reunaa ja heilutteli kärsimättömästi jalkojaan.

"Sanoinhan että äkkiä! Kello käy, toivomusikkuna umpeutuu ihan kohta!"

Mutikainen päätti varmuuden vuoksi toivoa äkkiä jotain ja miettiä vasta sitten, oliko hän tosiaan lyönyt päänsä pahastikin pöytään siinä raivotessaan.

"No terveyttä, rakkautta ja rikkautta tietty!" hän tokaisi ensimmäiset mieleensä tulleet asiat.

Olento huokaisi.

"Näytänkö minä joltain hemmetin metsänkeijulta tai lampunhengeltä, mitä? Minä olen bittiavaruuden henki ja voin toteuttaa vain tietotekniikkaan liittyviä toiveita. Ykkösiä ja nollia, hiffaatko?! Ja sitä aikapalkkia ei ole monta pikseliä enää jäljellä…"

"No hemmetti. Minä toivon, ettei minun enää ikinä tarvitsisi nähdä sitä tyhjää pyörivää latausmerkkiä, kryptisiä virheilmoituksia eikä sinistä kaatumisilmoitusruutua!"

Olento kohautti olkiaan ja heilautti kättään. Ilmoille pöllähti jälleen savupilvi.

Savun hälvettyä Mutikainen hieraisi jälleen silmiään. Huoneessa oli siistiä ja hiljaista. Työpäydällä hänen edessään oli kiiltävä mekaaninen kirjoituskone.


* * *
Pakinaperjantain 308. haaste. Ja voi kyllä, tämä tarina on saanut kipinää tositapahtumista...

lauantai 20. lokakuuta 2012

My Precious

Huokauksista ja henkäyksistä
punotaan nuora
Pujotetaan siihen

naurusta heliseviä kristalleja
kyynelhelmiä
jalokiviä
riippakiviä
kengissä hiertävää hiekkaa
ja paljon paljon tavallista harmaata massaa

Annetaan mennä välistä solmuun

Se mikä särkyy
ei tule rumaksi ja turhaksi
vain erilaiseksi kauniiksi

Kannetaan rakkaudella
ylpeänä
arvostaen
Elämä on koruista kaunein
kallein
ja arvokkain.

* * *

Runotorstain 260. haaste.




perjantai 28. syyskuuta 2012

Mitä välii

Pitää sanoo
mitä välii?
Ite tiedän
mitä tunnen ja ajattelen
eikä sitä muut määritä

Pitää sanoo
mitä välii?
Muistaa ja uskoo
jokainen on arvokas
minä siinä kuin sinäkin

Pitää sanoo
mitä välii?
Antaa olla ja mennä
toisesta sisään
ja toisesta ulos

Mut sanonpa silti
et haist kuule ite vaan
pidä mielipitees
ja anna mennä ihan vapaasti
johonki muualle pätemään

* * *

Tällaista runotorstaissa tällä viikolla.

Tämä runo perustuu tositapahtumiin. Mutta tämä runo EI ole osoitettu sinulle, tärkeä lukija, joka omalla nimimerkilläsi annat ihanaa, ilahduttavaa, kannustavaa palautetta - vaikka sitten rakentavaakin. Siitä kiitän ja sitä sorttia toivon lisää jatkossakin!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Yhtenä yönä syksy

Yhtenä yönä kun heräät
on pimeää ja kylmää
ja tajuat että aamut
ovat jo kohmeisia ja harmaita

Kestää hetken ennen kuin sielu tottuu hämärään

Pohjoisessa on se oikea ruska ja kaikkihan sienistä pitävät ja tee on tunnelmallisempaa kuin kahvi ja pitäisi osata neuloa villasukkia ja haluta hidastua ja ajatella uuden alkua eikä minkään päättymistä ja olla onnellinen kynttilänvalossa

Hallan tullen
kaikki kristallisoituu
Jos astut päälle
rasahdan palasiksi

* * *

Runotorstaissa aiheena syksy.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Nämä talot ovat kasvaneet tänne

Nämä talot ovat kasvaneet tänne
Kukin ajallaan, kukin tavallaan
Ei ole sarjatulella tuotettu
sapluunalla vedetty
leimasimella lyöty

Nämä talot kertovat tarinoita
ajasta ja ihmisistä
asukkaista ja ohikulkijoista
iloista ja suruista
elämästä

Nämä talot ovat kasvaneet tänne
ja eläneet täällä
Me voimme asua niissä
mutta emme omista niitä
Ne antavat meille kodin



Runotorstain viikon aiheena on lähiympäristö. Minä rakastan tätä nykyistä asuinaluettani erityisesti sen omalaatuisen sekalaisuuden vuoksi: Alue ei kuulu asemakaavaan eikä sitä ole kerralla massatuotantona toteutettu, vaan taloja on rakennettu tarpeen mukaan aikojen saatossa. Vanhimmat ovat 1940-luvulta ja uusimmat 2000-luvulta, jolloin isoja tontteja on selvästikin alettu jakaa, eli näyttää siltä kuin vanhat talot olisivat saaneet poikasia. On yksitasoista ja kaksitasoista, tiiltä ja puuta, kaikkia mahdollisia värejä... Kaikesta tästä syntyy valtavan viehättävä, kotoisa tunnelma!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syysunelmia

Hän on hieno leidi
Istuu selkä suorana
salongissa
Tee höyryää vienona kiehkurana
karkuun sirosta kupistaan
Pianon yllä asetelmamaalaus
on viivasuorassa ja pölytön

Korsetti kuristaa

Hän tahtoisi riisua kenkänsä
ja tanssia niityllä syksyn lehtien kanssa



Hän on lähiömarketin kassa
Seisoo hartiat lysyssä
liukuhihnallaan
Kaalinpää rullaa omaa tahtiaan
ja natisee kaukalon reunoja vasten
Piip piip ja kakskytkuus viiskyt
Onko boonuskorttia

Selkää särkee

Hän tahtoisi riisua kenkänsä
ja tanssia vesilätäköissä syksyn lehtien kanssa

* * *
Runotorstaissa inspiraationlähteenä Debussyn Valse Romantique.

perjantai 31. elokuuta 2012

Eläinsarja

Kameli

Kameli on erämaan laiva
Jano on sille vieras vaiva
Selässä kaksi kyttyrää kasvaa
Niissä se säilyttää ravintorasvaa
Jos pyydät, se saattaa polvistua
ja kyydissänsä viedä sua





Akvaariokala

Aamulla sanoin: Huomenta kala!
Maistuisko pikkuinen aamupala?
Siitäkös tuo innostui
ja pintaan odottamaan ui
Kala on sikäli hassu, että
se ei hengitä ilmaa vaan vettä
Se akvaariossa asustaa
ja pyrstöllä hei-heit heiluttaa


Kirahvi

Kaukana Afrikan savannilla
on oma koti kirahvilla
Pitkän kaulan jatkona pää
jolla latvan lehtiin ylettää
Vaan ehkä hieman yllättäin
on vaikeampaa toisin päin:
Jos tahtoo vettä juodakseen
täytyy jalat levittää haralleen
ja kun kielen veteen upottaa
täytyy muistaa varoa leijonaa!









Koira

On koiria tosiaan monenlaisia:
isoja, pieniä, pitkulaisia
On pitkää ja lyhyttä turkkia,
pystyjä, lurppia korvia
Voit koiran turkkia silittää
tai korvan takaa kyhnyttää
Ja hyvin kun hoidat niin koira ja sinä
pysytte ainiaan ystävinä!
Flamingo

Flamingo seisoo yhdellä jalalla
ja herkuttelee tuoreella kalalla
vaaleanpunaisessa puvussa
Ja kun ateria on kuvussa
kelpaa kiskoa vaikka unia
tai hautoa flamingonmunia










* * *
Runotorstaissa annettiin ajatukseksi tehdä kesän aikana vähintään viiden runon sarja. Nämä eläinrunot kuuluvat itse asiassa paljon pidemmän ajan kuluessa kertyneeseen sarjaan; aikaisimmat ovat vuodelta 2006 eli ajalta, jolloin oma lapseni oli vielä ihan pieni ja juuri aloittelemassa tutkimusmatkaansa tekstien ja tarinoiden ihmeelliseen maailmaan. Muistan jostain lukeneeni, että nimenomaan lorut rytmikkäinä pieninä kokonaisuuksina tukevat lapsen yleisen kielitajun kehitystä erityisen hyvin. Siitä se idea sitten lähti, että voisinpa itsekin kirjoitella lastenloruja, ja aihepiiriksi valikoitui helposti eläinmaailma, joka jaksaa itseänikin kiehtoa ihan loputtomiin. Ajatuksena on, että loruissa tarjottaisiin ikään kuin huomaamatta pieninä murusina ihan oikeaa tietoakin eläimistä (kuinka moni muuten luuli, että kamelin kyttyrässä on vettä? ei muuten ole, lapsen eläintietokirja valistaa!). Suurena mutta kaukaisena haaveenani olisi, että jonain päivänä uskaltaisin tarjota näitä loruja oikein julkaistaviksi - ja että siihen tarjoukseen joku oikein tarttuisikin...
(Myös kaikki kuvat ovat itse otettuja.)

perjantai 17. elokuuta 2012

Olis pitäny -rap

Voi pojat, että sattuikin tällä viikolla Pakinaperjantaihin teema, joka on erityisen lähellä sydäntäni: Olisi sittenkin pitänyt. Siinäpä nimittäin fraasi, jonka minun mielestäni joutaisi ihan kokonaan poistaa ilmaisuvarastosta. On niin valtavan hedelmätöntä vatvoa menneitä siinä valossa, mitä olisikaan pitänyt tehdä! Kun ei elämässä ole sitä taakse kelaus -nappulaa, jonka avulla pääsisi kaikki ne olisipitäneet toteuttamaan. Mennyt on mennyttä, tapahtunut tapahtunutta, eikä se siitä muuksi muutu vaikka kuinka jossittelisi ja isittelisi!  Olisi ehkä pitänyt joo, mutta kun ei tehty niin ei tehty, ja nyt ollaan tässä ja näillä mennään - ja eteenpäin kuitenkin mennään näilläkin!

En minä tietenkään sitä tarkoita, etteikö virheistään kannattaisi ja pitäiskin ottaa opikseen - mutta eikö niihin kannata palata vasta sitten, kun vastaava tilanne on ajankohtainen? Eikö olisi mukavampaa  käyttää sitä energiaansa ja aivopasiteettiaan sen miettimiseen, mikä juuri nyt on hyvin - koska joka hetkestä varmasti löytyy jotain ihanuutta, vaikka sitten ihan pientäkin! - sen sijaan, että uppoutuu menneitä ikäviä asioita märehtimään.

Tämä aihe kirvoitti meikäläisestä kuulkaa oikein räpin! Bum bum tshah, bum bum tshah, tästä se lähtee, bum bum tshah:

Oli kesäloma sateinen
ja huvipuisto ruuhkainen
ja vuokramökki nuhjuinen
ja marjasato vetinen
ja kaikki ihan väärin eikä yhtään niinku toivottiin

Ihan tyhmä koko juttu
miten sitä ei tajuttu
väärä aika väärä paikka
kaikki ihan mälsää vaikka
kaikkee kauheen hienoo ihan intoo piukas ootettiin

Olis pitäny
tietää
Olis pitäny
uskoo
Olis pitäny
arvata
Olis pitäny
olla viiiiiiiiisaampi!

Ei taaskaan voittoo lotosta
oishan sen voinu arvata
ku annoit koneen arpoa
ihan väärii numeroita
ja jokereiden kanssa piti mennä leikkiin saiturii

Ties mitä oltais voitettu
jos nyt vaan oltais laitettu
sun ikä ja mun synttäri
ja serkun mopon rekkari
ja niihin jokereihin edes pari hassuu euroo kii

Olis pitäny
tietää
Olis pitäny
uskoo
Olis pitäny
arvata
Olis pitäny
olla viiiiiiiiisaampi!

Jos myöhästyy tai tylsistyy
tai yleisesti kyrsiintyy
jos tuntuu ettei hommat mee
yhtään niinku aattelee
voi aina manata et voihan vee

Olis pitäny
tietää
Olis pitäny
uskoo
Olis pitäny
arvata
Olis pitäny
olla meeeeeeedio!

tiistai 14. elokuuta 2012

Killittelyä

Killi oli kirjava kissa. Kissoille tyypilliseen tapaan se tykkäsi katsoa killitellä maailman menoa. Siitä se oli nimensäkin saanut, kun jo lankakerän kokoisena kissanpentuna oli laatikostaan sisarustensa joukosta niin vastustamattoman vetoavasti kiinnittänyt katseensa tulevaan emäntäänsä Mariin.

Varmaan se luuli fiksuna ja tarkkanäköisenä itse valinneensa minut, mutta tosiasiassa minä kyllä heti ensisilmäykseltä tiesin, että meistä tulisi erottamaton kaksikko. Sellaisen sielujen sympatian kyllä tuntee, kun se kohdalle osuu!

Killi ja Mari asustivat ihastuttavassa pienessä talossa, jota ympäröi ihastuttava pieni puutarha. Sisällä talossa Killi viihtyi parhaiten kirjahyllyn päällä, mistä käsin se pystyi hyvin tarkkailemaan koko talon tapahtumia, mutta sen ehdoton lempipaikka oli kuitenkin pihan iso tammipuu. Siinä Killi kiipeili kesät talvet, välillä lintuja ja oravia jahdaten mutta enimmäkseen vain maailmanmenoa seuraten.

Tämä on varmasti maailman mahtavin tammipuu! Lehvät suojaavat jopa enimmältä sateelta, mutta vankkoja oksia pitkin pääsee kyllä hivuttautumaan myös ihanaan auringonpaisteeseen. Ja näköalat ovat vertaansa vailla! Ei niin hyvää viihdykettä olekaan kuin naapuruston ihmiset, jotka kaikessa rauhassa elelevät ja puuhastelevat omiaan. Uskomatonta, mitä kaikkea ihmiset tekevätkään luullessaan, ettei kukaan näe! Eikä kukaan tietenkään osaa aavistaa, että minä tarkkailen heitä täältä tammenlehvien suojista. Tuokin naapurin isäntä jaksaa aina rehvastella omalla erinomaisuudellaan – autohan sillä on iso ja puku mittojen mukaan teetetty, mutta minäpä olen nähnyt sen aamusuihkun jälkeen kelteisillään… Ja tuo toisen naapurin pikkupoika kyllä rikkoi sen kellarin ikkunan jalkapallollaan, vaikka vierittikin kaiken syyn sitten pikkuveljensä niskaan. Tekisi mieli kertoa, mutta enhän minä kantele, minä katselen täältä vain. Jonain päivänä vielä kiipeän ihan latvaan asti, sieltä näkee varmasti koko kaupungin!

Killi ja Mari viihtyivät mainiosti yhdessä, ne olivat parhaita kaveruksia. Joka ilta Killi käpertyi Marin sängyn jalkopäähän lämpimäksi, rauhoittavasti hengittäväksi ja hellästi kehrääväksi keräksi niin, että emännän oli helppo nähdä kauniita unia. Aamuisin Killi puski samettisella poskellaan emännän kaulalta tyynynrypyt pois, ja töihin lähtiessään Mari vielä ulko-ovelta kääntyi aina vielä kerran kyhnyttämään ja suukottamaan kissaansa. Killi oli varmasti maailman paras kissaystävä, mutta aina välillä emäntä kaipasi myös ihmisystävää, isäntää, unikaveriksi ja aamusuukkojen kohteeksi. Ymmärsihän Killi sen, viisas kissa kun oli. Esimerkiksi sen palomies-Markon tavattuaan Mari aina hymyili tavallistakin enemmän…

No sinä päivänä minä sitten kiipesin ihan sen tammen latvaan asti. Ihanat näköalat sieltä avautuikin! Mutta jotenkin siinä vain pääsi käymään niin, että ylös kavutessani latvuston hentoja nuoria oksia katkeili aika lailla – niin paljon, että en enää päässytkään kiipeämään takaisin alas. Valtavan noloa! Alas oli aivan liian pitkä matka hypättäväksi, enkä päässyt enää rungollekaan hivuttautumaan. Ei siinä kertakaikkiaan auttanut muu kuin hälyttää apua, vaikka se sitten auttamatta merkitsikin tarkkailupaikkani paljastumista. Toistan: valtavan noloa!!!

- Hätäkeskus? Juu anteeksi nyt vain, ihan pakko oli soittaa tällaisella aika perinteisellä asialla, että tarvittaisiin palokuntaa avuksi puusta laskeutumiseen… Jotenkin vain tällä kertaa se ei omin avuin onnistukaan, ja pitäisi kyllä ennen pitkää alas päästä, kun alkavat nuo yötkin olla jo kylmiä, ja toki nestehukkakin ennen pitkää alkaa vaivata. Ja jos vointi kovasti heikkenee, niin siinähän voi sitten pudota alas, ja se on kyllä aika vaarallisen korkea pudotus sitten…

No jos asiasta hakemalla hakee hyviä puolia niin ehkä se Marko sattuu juuri olemaan hälytysvuorossa. Kun ei vain luulisi, että tilanne on tahallaan lavastettu. Mitä se ei kyllä ole. Onhan tämä nyt ihan kamalan noloa, ihan varmasti kapuaisin täältä salamana itse alas, jos vain pääsisin. Oi voi… Ehkä olisi sittenkin parempi, ettei se Marko satu olemaan vuorossa. En nyt haluaisi mahdollisesti orastavaa romanssia tällaisella toheloinnilla pilata.

Markohan se hälytykseen vastasi, ajoi paikalle ja hivuttautui hitaasti  niin pitkälle pihalle kuin vain isolla paloautolla pääsi. Nostokori ylettyi mukavasti latvaan asti, joten pelastusoperaatio oli nopeasti suoritettu. Killi kiehnäsi riemukkaana Markon jaloissa ja Mari kiitteli häntä vahvasti punastuneena, hieman änkyttäen. Marko hymyili lempeästi.

- Eipä mitä, työhönhän tämäkin kuuluu. Mutta kuule Mari, mitä jos jättäisit jatkossa tuon puussa kiipeilemisen noille kissoille ja oraville vain…


* * *

Pakinaperjantain viikon haaste.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kerran kesällä

Kesäinen iltapäivä oli pysähtynyt. Aurinko möllötti omalla paikallaan, muutama pilvi makasi liikkumatta taivaankannella, kirkon pihatietä reunustavat kukkaset nuokkuivat tyynessä paisteessa hievahtamatta. Luontokin ikään kuin odotti suurta hetkeä.

Annilla oli yllään vaaleanpunainen rimpsumekko, kiiltävät remmikengät ja pitkät, sivusta napitettavat hansikkaat. Hän oli varmasti yhtä hienona kuin itse morsian. Ylväänä hän sipsutti kirkon käytävää toiseksi etummaiseen riviin asti. Sisällä oli viileää, kosteaa ja kivenhajuista. Väkeä valui paikalle tasaisena virtana, naisten korkokenkien kopina tukahtui karheaan punaiseen mattoon mutta helmojen kahahdukset kimpoilivat seinistä ja jäivät ilmaan leijumaan. Miehet hypistelivät kravattisolmujaan. Niiden täytyisi olla tilaisuuden alkaessa juuri sopivasti, ei liian tiukalla mutta ei löysälläkään.

Matti livahti alttarin takaa esiin, hänellä ei ollut kravattia vaan hieno kullankeltainen huivi, mutta sitäkin piti näköjään säätää vielä viime hetkellä. Matin vieressä seisoi toinen, melkein samannäköinen mies melkein samanlaisissa vaatteissa. Miehet oli kuitenkin helppo erottaa toisistaan, sillä Matilla oli rintamuksessaan isompi kukkanen, ja toinen mies hypisteli kaulahuivinsa sijasta pitkähelmaisen takkinsa taskua. Sitä paitsi Anni tunsi Matin ja tiesi, että hän oli sulhanen. Toista miestä kutsuttiin bestmaniksi, mutta hänen nimeään Anni ei tiennyt, sillä hän oli nähnyt miehen ensimmäistä kertaa vasta edellisenä iltana, kun hääseurue oli saapunut mummolaan tekemään valmisteluja.

Sitten kirkon täytti urkujen soitto, ja Krista lähti lipumaan Asko-enon käsipuolessa karheaa punaista mattoa pitkin. Anni ojensi kätensä ja hipaisi ohi liehahtavan hunnun reunaa. Hän huomasi äitinsä töpöttävän silmäkulmiaan paperinenäliinalla ja mietti, itkivätköhän pihan kukatkin nyt kastehelmiä. Häntä ei itkettänyt, mutta hän painoi varmuuden vuoksi päänsä nyökälleen, ettei kukaan huomaisi hänen kuivia silmiään.

Häävieraat istuutuivat ja pappi alkoi puhua. Anni ei oikein ymmärtänyt, mitä ne kaikki hienot sanat tarkoittivat. Hän vajosi omiin ajatuksiinsa. Hän avasi hansikkaansa, nappi kerrallaan, nyppi sitten ne irti käsistään, sormi kerrallaan, ja asetti siististi edessä olevan penkin selkämykselle. Sitten hän puki ne takaisin käsiinsä. Nyt ympärillä veisattiin virttä. Anni ei osannut sen sanoja. Hän alkoi uudelleen riisua hansikkaitaan. Nappi kerrallaan.

Samalla tavalla Krista oli riisunut ruudullisen kesäpaitansa eilen. Anni oli nähnyt sen salaisesta puumajastaan ison tuomen latvuksesta, sieltä näki suoraan sinne yläkerran kammariin, jossa hänkin joskus mummolassa käydessään nukkui. Nappi kerrallaan Krista oli avannut paitansa, riisunut sen ja asettanut tuolinselkämykselle. Ja sitten myöhemmin pukenut sen takaisin ylleen, nappi kerrallaan. Siinä välissä hän oli painautunut sitä miestä vasten, sitä joka nyt seisoi Matin vieressä alttarilla ja hypisteli taskuaan. Silloin Anni oli sen miehen ensimmäisen kerran nähnytkin. Sitten Krista ja mies olivat käyneet sängylle, ja se sänky oli aivan ikkunan vieressä, joten sitä Anni ei majasta ollut nähnyt, mitä he olivat ilman paitaa tehneet.

Virsi loppui, virsikirjat suljettiin. Hiljentykäämme rukoukseen, sanoi pappi. Kirkkoon tulikin ihan hiljaista, kukaan ei kahistellut hameenhelmaansa tai rapistellut virsikirjan sivuja. Se oli tosi hyvä tilaisuus kysyä äidiltä asiaa, joka oli jäänyt askarruttamaan Annin mieltä. Kirkas, kuuluva lapsenääni levisi kirkkoon, heleänä kuin ikkunoiden lasimaalausten takaa siivilöityvä auringonsäde:

- Äiti kuule, paniko Krista ja toi setä, siis toi batman, mun säästöpossuun paljon rahaa vai? Siis eilen illalla kun ne oli siellä kammarissa. Kun mä kuulin kun Krista avasi sen ikkunan ja sanoi että sepäs oli hyvä pano.

* * *

Aivan liian pitkästä aikaa Pakinaperjantai-pakinaa!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Rusinoita pullasta

Runotorstaissa muistellaan tällä kertaa vanhoja kunnioitettavan 250 haasteen täyttymisen kunniaksi: tarkoitus olisi valita matkan varrella syntyneistä torstairunoista "se, johon itse olet tyytyväisin tai se josta katsot oppineesi eniten tai joka on omalla tavallaan ollut sinulle kirjoittamisessasi käänteentekevin." 


Haastava tehtävä. Vaikea päättää. Vastaan kaikkiin mainittuihin kohtiin:


Ehkä - ja tämä on sitten tosi vahva ehkä - itse olen tyytyväisin tähän tekstikatkelman perusteella syntyneeseen rakkausrunon tapaiseen. Yleisesti ottaen huomaan saaneeni parhaat inspiraationi juuri tekstikatkelmista. Myös musiikkihaasteet ovat olleet mieluisia.



Opettavaisimpana on puolestaan jäänyt mieleen tankerohaaste. Kyseistä runomuotoa en ollut ennen kokeillutkaan, enkä itse asiassa sen jälkeenkään, vaikka muotosidonnainen runoilu olikin minusta tosi mukavaa.

Käänteentekevimmäksi voisi kuvata tätä ajatelmatyyppistä runon ja kuvan yhdistelmää - siinähän on käänteisyyttä ihan jo kirjaimellisestikin, ja lisäksi se taisi olla ensimmäinen osallistumiseni Valokuvatorstaihin (melkein kyllä viimeinenkin). Kyseinen kuva saattaa edelleenkin olla onnistunein otokseni kautta aikain - rakastan kyllä hyviä valokuvia ja tykkään kuvailla itsekin, mutta itsellä on valitettavasti sillä saralla vielä toistaiseksi intoa huomattavasti enemmän kuin taitoa - ja kyllä voin tuon ajatuksenkin edelleen allekirjoittaa!

Tästä eteenpäin! Jatkakaamme harjoituksia.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Tule hiljaa

Tule hiljaa illalla
sula yöhön
anna aamun raueta
siihen hetkeen
kun joka lihas on rento
ja sielu kelluu

unohdetaan hengitys
ja huominen

ollaan
vain
aina
näin

* * *
Jestas sentään, ihan kesken Euroviisujen rupesi runoa pukkaamaan. Pakko oli kirjata ylös ja osallistua viikon Runotorstaihin.

torstai 10. toukokuuta 2012

Sateen jälkeen


Sateen jälkeen muistaa taas
miltä kevät tuoksuu
miltä vihreä näyttää
miltä puhtaus tuntuu

Kyynelten kuivuttua
on tyhjä ja tunkkainen olo
Ehkä huomenna
olen jo tarpeeksi vahva
pesemään tuoksusi pois tyynystä

* * *

perjantai 4. toukokuuta 2012

Ehdotus

Elämä ei edellytä
ehdotonta eläytymistä
Ehkä


* * *

Runotorstaissa on tällä viikolla haasteena kirjoittaa kirjainruno, eli runo, jossa kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella. Hmmm, tässähän tuntee itsensä suorastaan edelläkävijäksi...

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Prunonen

poutaisena päivänä puistossa
pörröiset puput pomppivat
pikkupoika potkii pilkullista palloa
pusikosta pölähtää puliukko

pumppu pamppaillen
pinkissä puserossani
posket punaisina
pälyilen puhelinta

pitikö päästää
pahuksen puolivallaton paskiainen
puolustuslinjan poikki
pilvilinnaani piileksimään


* * *

Tällä viikolla Runotorstaissa haetaan innoitusta hakusanoista. Tähän blogiin ei juurikaan hakukoneiden kautta hakeuduta, mutta toiseen blogiini valuu tasainen trafiikki p:llä alkavien sanojen toivossa, koskapa olen kyseisellä otsikolla tullut varustaneeksi yhden (1) yli neljä (4) vuotta vanhan kirjoituksen (joka muuten sisältää enimmäkseen ihan tavallista, arkista tekstiä sekalaisine alkukirjaimineen). Vaan mikäs siinä, kiva että on kävijöitä - vaikka sitten edes sanapelien pelaajia... Jotta tervetuloa nyt sitten vain tännekin. Silvu-P(l)ee!

Pidemmittä puheitta: paninpa pitkät pätkät p-sanoja pötköön pelaajien palvelemiseksi, piisaako?

torstai 19. huhtikuuta 2012

Hulluus

Ei se tule kello kaulassa
ei sireenit ulvoen, valot vilkkuen
ei koputa oveen, ei kysy lupaa
ei ilmoita itsestään etukäteen

Se vain tulee ja ottaa omansa ja vie mukanaan

kun katse nostaa iholle kimaltavia kihelmöiviä helmiä
hipaisu lyö sähköiskuna läpi jokaisen solun
huokaus kaikuu huutona kehon joka seinämässä

Se on hulluutta
sulaa, täydellistä hulluutta
josta en tahdo koskaan parantua

* * *

Runotorstain viikon aihe.

(Minussa on jokin olennainen puute. Pidän kyllä itseäni aika edistyneen tason shoppaholicina, mutta keltaisille kasseille olen immuuni. Mutta hulluutta, sitähän on joka lähtöön.)

torstai 12. huhtikuuta 2012

No comments

Kyllä nyt on kuulkaa parempi
että minen sano yhtään mitään

En kerro mihin saisitte tunkea
tulosvaroituksenne ja yyteenne ja kilometritehtaanne
ynnä tietokoneohjelmanne ja tiedostomuotonne ja virheilmoituksenne
tai miten päin

Enkä varsinkaan ääneen sano mitä minun puolestani saisi tehdä
niille läpimärille rapaisille housuille ja hanskoille ja kumppareille
tai vääränvärisille sukille ja paidoille joille kaikki kuitenkin nauraa
en ainakaan lapsen kuullen

Juuei, minä olen nyt ihan hiljaa
paitsi sen kyllä sanon
että tilanne vaatii jäätelöä

***

Runotorstain haaste nro 242

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä!





Istutan tipuja narsissiruukkuun
kun se rairuoho ei sitten koskaan itänyt
miten tumpelo voi ihminen olla


Jos jaksan silittää sen keltaisen pöytäliinan
voin varmaan tarjota naudanpaistia
ei kai kaikkien ole pakko tykätä lampaasta

Äitivainaa teki aina baba-pullaa
en edes muista miltä se maistui
ostan jäätelöä jälkiruoaksi

Jeesus että olen väsynyt
Jos nyt putoan tähän
nousenkohan kolmantena päivänä



* * *
Runotorstain haaste 241.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Minä tahdon kirjoittaa

Minä tahdon kirjoittaa
sinisiä mietteitä
punaisia unelmia
pitkiä virkkeitä
keveitä ja pörröisiä kuin untuva
jänteviä ja jännittäviä kuin sulkakynä

Minä tahdon jaksaa
imuroida ja pyyhkiä pölyt
syödä vihanneksia ja paistaa pullaa
mutta sitä ennen tahdon löytää
sen punaisen ajatuksen
ja kirjoittaa sen

* * *

Auttamattoman jälkijunassa puksutetaan männäviikkoiseen runotorstaihin - mutta pääasia, että vihdoin sentään päästään taas raiteille! Ovat kaiken maailman touhut ja kiireet tainnuttaneet inspiraation tehokkaasti kanveesiin, mutta josko kevät taas toisi uutta intoa tähänkin puuhaan.

torstai 2. helmikuuta 2012

Läpi ajan ja avaruuden



Me vilahdamme läpi ajan ja avaruuden.
Se mikä meille on kaikki
- nousu ja lasku ja kohokohta -
on yksi pieni pilkahdus
pimeään katoava kipinä
silmänisku
jonka aikana valon katkeamista ei edes huomaa

Me tahdomme jättää jälkemme.
Tarvitaan tukeva jalusta
ja pitkä valotusaika
vauhtiviirujen ikuistamiseen valtatiellä
ja niiden viirujen kauneus on siinä
ettei niistä erotu pisteitä

Me vilahdamme läpi ajan ja avaruuden
mutta meillä on aikaa
kuulla kipinöiden laulua
juopua viivojen tanssista
tuntea elämän huojuvan jalkojemme alla

* * *

Tällaista tuli mieleeni sekä Runotorstain että Valokuvatorstain aiheena olevasta Kai Niemisen tekstistä. Kuva on kylläkin keskeltä kesää - mutta onpa sekin yksi esimerkki siitä, miten kaikki on toisaalta katoavaista ja toisaalta taas toistuvaa; aika samanlaisen otoksen saisi varmasti näinä kuulaan kirpeinä pilvettöminä talvipäivinäkin!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Ansionsa mukaan

joskus hän ajatteli kevätkukkia
useimmiten hän ei jaksanut ajatella
harmaat seinät ja pakastimessa hernepussi
sen voi pakastaa uudelleen ja käyttää taas



Se on sellainen työmiehen lauantai
Virta vie ja taksi tuo
Ja jokainen saa ansionsa mukaan
Kerrankin, taas tämän kerran


hän ei uskonut enää itkevänsä
ja oli kauan sitten unohtanut kuinka nauretaan
eikä hän jaksanut ajatella sitä
vaikka hernepussin takaa saattoi nähdä
mitä harmaaseen seinään oli kirjoitettu

Kerran se sitten tuli, se sellainen lauantai
että työmiestä ei tuonut taksi ja vienyt poliisi
Ruumisauto haki
Hän tuijotti aikansa harmaata seinää
ja heitti lopulta hernepussin roskiin

* * *

Runotorstain 213. haaste.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Matemystiikkaa

Jos puutetta puuttuu niin sittenhän sitä kyseistä asiaa on. Negatiivinen kertaa negatiivinen on positiivinen. Mutta sitten taas negatiivinen kertaa positiivinen on negatiivinen. Ja negatiivinen plus negatiivinen on vain vielä enemmän negatiivinen. Kun taas negatiivisen ja positiivisen summa riippuu siitä, kumpi on isompi.

Mystistä tuo matematiikka. Tai itse asiassahan matematiikka nimenomaan ei ole yhtään mystistä vaan silkkaa ehdotonta lainalaisuutta koko homma. Jos vain jaksaa päntätä ja osaa hoksata ne kaikki lait, niin helppoapa sitä sitten on plussia ja miinuksia pyöritellä. Elämä, se on paljon hankalampaa.

Voisikohan noita matematiikan perussääntöjä jotenkin soveltaa elämään?

Jos päivä on jo ennestään auttamattomasti piloilla ja sitten tapahtuu vielä jotain kurjaa, niin voihan siitä olla hyvillään, että se menee siihen samaan ketutukseen eikä ehkä tunnu siinä konkurssissa enää juuri miltään. Negatiivinen kertaa negatiivinen on positiivinen.

Jos taas se kurja juttu sattuisi muuten hyvänä päivänä, niin johan menisi piloille koko päivä. Negatiivinen kertaa positiivinen on negatiivinen.

Jos sotket sienisalaattiin silliä niin eihän sitä varmasti syö erkkikään. Tai no, joku Erkki saattaisi tietysti syödäkin, sellainen joka tykkää kalasta ja sienistä. Mutta minä en kyllä. Negatiivinen plus negatiivinen on jätti-yök!

Vastaavaa negatiivinen plus positiivinen -yhtälöä muistan kokeilleeni jo alakoulussa: Sitä samaista sienisalaattia tarjottiin lisukkeena ehdottomalle lempiruoalleni, lihaperunasoselaatikolle. Epätoivoissani sekoitin siis ruokalajit keskenään toivoen, että laatikon positiivinen maku kumoaisi sienisalaatin negatiivisen kauhistuksen. No tässä nimenomaisessa tapauksessa valitettavasti sienisalaatin nega voitti ja siitä sotkusta jäi minulle varmaan elinikäiset traumat – mutta sainpa sentään helpommin opettajalta luvan heittää mössön pois, kun se sienisalaatti oli sentään näkyvistä kadonnut eli vaikutti hämäävästi siltä kuin olisin oikeasti alistunut syömään sitä.

Jos joku ihminen on hyvin kaunis mutta luonteeltaan täysi idiootti tai ilkimys, ei hänen seuransa liiemmin viehätä. Toisaalta taas mukava ja herttainen tyyppi, joka ei kuitenkaan ole lainkaan vastapuolen kauneusihanteiden mukainen, on tietenkin joka tapauksessa hyvää ja mieluista seuraa. Paitsi jos se vastapuoli on pinnallinen eli idiootti eli ilkimys. Missä tapauksessa taas ensinmainittu vaihtoehto pätee.

Joo, yhtälön osien suuruudesta se selvästikin riippuu, mennäänkö miinukselle vai jäädäänkö plussalle.

Onko kellään enää tässä vaiheessa minkäänlaista käsitystä siitä, mistä tässä pakinassa oikeastaan on kyse? Ei se mitään, ei minullakaan. Tai siis, aiheenahan on rakkaudettomuudettomuus, Pakinaperjantain viikon haaste.

Kuten sanottua, matematiikka on mystistä.

Ettäs tiedät

Joo minulta menee välillä hermot
pyörittelen silmiäni
revin hiuksiani
ja huudan, tiedetään, joskus aika pirun lujaa
vaikka sitten julkisellakin paikalla

Joo minä nalkutan jatkuvasti samoista asioista
tavaroista ja niiden siivoamisesta
vaatteista ja niiden riittävyydestä
hammaspesusta ja nukkumaanmenosta
enkä anna röyhtäillä ruokapöydässä

Ja sitten minä saatan halata kavereiden nähden
tai ainakin pörröttää tukkaa
ja leuhkin kaikille saavutuksillasi
ja kutsun sinua mussumurmeliksi
vaikka sitten muittenkin kuullen

Ja tämän kaiken minä teen ihan tieten
koska tahdon sinulle pelkkää hyvää
koska sinä olet minun oma rakas mussumurmelilapseni
ja tulet aina olemaan

Ja tämä on lupaus.


* * *

Runotorstain vuoden ensimmäinen haaste on lupaava.