torstai 2. helmikuuta 2012

Läpi ajan ja avaruuden



Me vilahdamme läpi ajan ja avaruuden.
Se mikä meille on kaikki
- nousu ja lasku ja kohokohta -
on yksi pieni pilkahdus
pimeään katoava kipinä
silmänisku
jonka aikana valon katkeamista ei edes huomaa

Me tahdomme jättää jälkemme.
Tarvitaan tukeva jalusta
ja pitkä valotusaika
vauhtiviirujen ikuistamiseen valtatiellä
ja niiden viirujen kauneus on siinä
ettei niistä erotu pisteitä

Me vilahdamme läpi ajan ja avaruuden
mutta meillä on aikaa
kuulla kipinöiden laulua
juopua viivojen tanssista
tuntea elämän huojuvan jalkojemme alla

* * *

Tällaista tuli mieleeni sekä Runotorstain että Valokuvatorstain aiheena olevasta Kai Niemisen tekstistä. Kuva on kylläkin keskeltä kesää - mutta onpa sekin yksi esimerkki siitä, miten kaikki on toisaalta katoavaista ja toisaalta taas toistuvaa; aika samanlaisen otoksen saisi varmasti näinä kuulaan kirpeinä pilvettöminä talvipäivinäkin!