torstai 25. lokakuuta 2012

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana
joskus vielä
en pelkää pimeää
en kavahda valoja
kuulen musiikin
ja jalkani liikkuvat
sydän saa lyödä
muistan hengittää
käteni eivät palele

tahdon juoda lisää samppanjaa ja tulla vähemmän humalaan
annan pyörteen pyöriä ja pyörin siinä ja voin sulkea silmät
osaan nauraa ja itkeä ja laulaa ja tanssia ja huutaa
olen painoton ja rakennan ilmasta portaat

yhtenä iltana
joskus vielä
tulen luoksesi
avaan verhosi
ja kuiskaan:
karkki vai kepponen?


* * *
Runotorstain Halloween-viikon haaste.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Bitti-ihme

Mutikainen istui tietokoneen ääreen, loi dokumentin ja painoi "tallenna". Näyttöön lävähti virheilmoitus. Mutikainen kuittasi sen, kirosi ja yritti uudelleen. Edelleen virhe.

Mutikainen kirosi, sulki ohjelman, avasi sen uudelleen, yritti muistella, mitä dokumentissa oli ollut, teki sen uudelleen ja painoi "tallenna". Virhe.

Mutikainen kirosi, sulki tietokoneen, avasi sen uudelleen, yritti muistella, mitä dokumentissa oli ollut, teki sen uudelleen ja painoi "tallenna". Virhe.

Mutikainen kirosi ja täräytti nyrkillä pöytää. Näyttöön lävähti uusi virheilmoitus. Mutikainen kuittasi sen ja potkaisi pöydänjalkaa. Uusi virheilmoitus. Mutikaista alkoi jo melkein naurattaa. Kokeeksi hän nappasi pöydältä pyyhekumin ja heitti sillä näyttöä. Uusi virheilmoitus edellisen päälle.

Mutikainen tunsi napsahduksen jossain takaraivon tietämillä. Hän alkoi pomppia lattialla tasajalkaa ja pitää naurun, karjunnan ja itkun sekaista älämölöä.

Mutikainen kuuli napsahduksen tietokoneesta. Näyttöön alkoi singahdella virheilmoituslaatikoita kiihtyvällä nopeudella. Sitten ruutu musteni ja koneesta pöllähti sankka savu.

Savun hälvettyä Mutikainen pudisteli irti repimiään hiuksia paidanrintamukselta ja  pyyhki naurun- ja itkunkyyneleet silmäkulmistaan. Silloin hän näki pöydänreunalla istuvan olion. Se oli kuin maahisen ja avaruusolion lehtolapsi.

"Että pöff. Kutsuit sitte. No antaa tulla, niitä toivomuksia", olento urahti elämäänsäkyllästyneellä äänellä. "Tasan kolme, niinhän se homma menee. Ja äkkiä, on tässä aika monta toimistoa kierrettävänä."

Mutikainen hieraisi silmiään. Olento ei kadonnut mihinkään. Se naputti pitkällä luisevalla sormellaan näppäimistön reunaa ja heilutteli kärsimättömästi jalkojaan.

"Sanoinhan että äkkiä! Kello käy, toivomusikkuna umpeutuu ihan kohta!"

Mutikainen päätti varmuuden vuoksi toivoa äkkiä jotain ja miettiä vasta sitten, oliko hän tosiaan lyönyt päänsä pahastikin pöytään siinä raivotessaan.

"No terveyttä, rakkautta ja rikkautta tietty!" hän tokaisi ensimmäiset mieleensä tulleet asiat.

Olento huokaisi.

"Näytänkö minä joltain hemmetin metsänkeijulta tai lampunhengeltä, mitä? Minä olen bittiavaruuden henki ja voin toteuttaa vain tietotekniikkaan liittyviä toiveita. Ykkösiä ja nollia, hiffaatko?! Ja sitä aikapalkkia ei ole monta pikseliä enää jäljellä…"

"No hemmetti. Minä toivon, ettei minun enää ikinä tarvitsisi nähdä sitä tyhjää pyörivää latausmerkkiä, kryptisiä virheilmoituksia eikä sinistä kaatumisilmoitusruutua!"

Olento kohautti olkiaan ja heilautti kättään. Ilmoille pöllähti jälleen savupilvi.

Savun hälvettyä Mutikainen hieraisi jälleen silmiään. Huoneessa oli siistiä ja hiljaista. Työpäydällä hänen edessään oli kiiltävä mekaaninen kirjoituskone.


* * *
Pakinaperjantain 308. haaste. Ja voi kyllä, tämä tarina on saanut kipinää tositapahtumista...

lauantai 20. lokakuuta 2012

My Precious

Huokauksista ja henkäyksistä
punotaan nuora
Pujotetaan siihen

naurusta heliseviä kristalleja
kyynelhelmiä
jalokiviä
riippakiviä
kengissä hiertävää hiekkaa
ja paljon paljon tavallista harmaata massaa

Annetaan mennä välistä solmuun

Se mikä särkyy
ei tule rumaksi ja turhaksi
vain erilaiseksi kauniiksi

Kannetaan rakkaudella
ylpeänä
arvostaen
Elämä on koruista kaunein
kallein
ja arvokkain.

* * *

Runotorstain 260. haaste.