keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Alas.

Mitä ilmeisimmin hän tosiaan oli seonnut. Tai jokin ainakin oli pahemman kerran sekaisin. Aivan kuin Harry Hanssonia ei koskaan olisi ollutkaan olemassa.

Miehen työpuhelimeen vastasi aina vain operaattorin nauhoite.

Miehen työsähköpostiin ei vastannut kukaan.

Miehen Skype-tili pysyi offline-tilassa.

Miehen yritys siirtyi työpaikan asiakaslistalla passiivisten satunnaisten tilaajien joukkoon.

Jopa lahjatavarakauppa, jonka omistajalta Helena olisi voinut Harrystä kysellä, pysyi jostain mystisestä syystä suljettuna.

Edes Mirja ei enää jaksanut uskoa, että kaikelle löytyisi looginen selitys. Kai hän kuitenkin uskoi, ettei Helena ollut keksinyt koko miestä omasta päästään. Ehkä, toivottavasti. Onneksi hän ei ollut ehtinyt kertoa tilanteesta kellekään muulle!

Eräänä aamuna bussia odotellessaan Helena huomasi tutun miesmyyjän lahjatavarakaupan ovella. Hän tunsi pakottavaa tarvetta mennä juttelemaan miehelle, vaikka tiesikin todennäköisesti sen seurauksena myöhästyvänsä bussista.

Mies otti lahjatavarakaupan nimikylttiä oven yltä alas.

Helena pysähtyi hänen viereensä osaamatta sittenkään sanoa mitään, edes tervehtiä. Hän vain yskähti vaivautuneesti. Mies kääntyi katsomaan häntä kysyvästi samalla kun laski kyltin maahan. Tietenkään tämä ei muistanut hänen taannoista käyntiään ja särkynyttä sydäntään.

- Lopetattekste tän liikkeen? Helena lopulta kysyi.

- No perkele, pakko on, ei voi mitään, vaikka kaikkemme ollaan yritetty. Sisko joutui sen saatanan huijarin uhriksi, siltä meni kaikki, ei oo auttanu poliisit eikä mitkään.

- Huijarin!?! Helena huudahti kauhistuneena. Hänen mieleensä tulvi lehdissä kirjoitettuja tapauksia nigerialaiskirjeistä ja pyramidijuonista. Aina niihin joku raukka lankesi, kuinka sääli, että niin kävi ihanan lahjatavarakaupankin omistajalle!

- No sen helvetin Harryn, mikälie se nyt olikaan, olihan siitä lehdessäkin pitkät pätkät!

Mies avasi liikkeen oven ja kurottautui noukkimaan lattialta kuluneen iltapäivälehden. Siitä oli esiin käännettynä aukeama, jolla kirkui paksukirjaiminen otsikko: Nykypäivän Auervaara. Jopa kymmeniä uhreja.

Helena tunsi, kuinka hänen vatsaansa valahti jotain kylmää ja tärisevää. Hän tunsi jalkojensa katoavan. Hän vajosi alas, alas...


2 kommenttia:

Mrs B kirjoitti...

Tällaista käännettä en kyllä odottanut! Siinäkö se sitten oli...

Careliana kirjoitti...

Heh, että oikein odottamaton käänne. No hyvä, minä kun olen pelännyt tarinan olevan lähinnä klisheinen... Kyllä tähän vielä vähän lisäselitystä, ja ehkä jokunen käänteentynkäkin, tulee.