lauantai 5. tammikuuta 2013

Liike.

Hääideoiden puntaroimiseen kului tovi jos toinenkin. Yhtään etäisemmälle ihmiselle hän olisi todennäköisesti viimeistään puolivälissä täräyttänyt tylyn "nyt ei kuule ole yhtään hyvä hetki, kiitti vaan mut hei hei nyt" kuin lehtimyyjälle, mutta rakkaan ystävän loputon flow tuntui pikemminkin tarttuvalta: hän huomasi olevansa vielä aiempaakin hyväntuulisempi ja energisempi nakatessaan lopulta puhelimen laukkuunsa ja varmistaessaan, että siellä olivat myös avaimet ja bussilippu.

Eteisen peiliin heijastui keittiön seinäkello. Voi helvetti, oliko se jo noin paljon! Nyt liikettä!

Hän kipitti portaat alas korot kopsuen, singahti ovesta ulos niin, että hameenhelma oli vähällä jäädä väliin, harmitteli, ettei ehtinyt jäädä ihastelemaan taivaan erityisen kirkasta sävyä tai ilmassa leijuvaa Jonkin Uuden tuoksua, käveli hätäisesti parkkipaikan halki, vaihtoi talon kulmalla puolijuoksuksi, käski kasvojensa olla punehtumatta ja meikin suttaantumatta. Nuorisotalon kohdalla hän sulki silmänsä ja toivoi ettei näkisi sitä mitä näki. Siellähän se oli, bussi pysäkillä, vilkku jo päällä valmiina liittymään liikenteen letkaan. Hän myöhästyi.

Harmistuneena hän istahti hetkeksi pysäkin penkille tasaamaan hengitystään ja sukimaan kampaustaan taas järjestykseen. Pitikin sattua juuri tänään! Pitikin antaa sen ystävän vaaleanpunaisten häähattaroiden leijailla kellon eteen!

Vaan minkäs teit, siinä sitä oltiin. Tyhjällä bussipysäkillä kaksikymmentä sekuntia myöhässä. Tai kaksikymmentä minuuttia etuajassa, miten sen nyt halusi ottaa.

Se armoton hyväntuulisuus, joka oli pyörteillyt hänen rinta-alassaan koko päivän, otti väkisinkin taas vallan. Pysäkin vieressä oli pieni lahjatavaraliike. Hän päätti pistäytyä sinne katsomaan, josko sieltä vaikka löytyisi korvaaja rakkaalle sydänmukille.

* * *

Muita tammikuutarinoitsijoita voi seurailla täältä.


Ei kommentteja: