perjantai 25. tammikuuta 2013

Maisema.

Helena tuijotti edelleen ikkunasta ulos kykenemättä katsomaan Mirjaa kohti. Hän pyyhkäisi hieman poskiaan ja vilkaisi sitten mustaksi värjäytynyttä kämmensyrjäänsä, laski käden epämukavaan asentoon syliinsä tietämättä, mihin ripsiväriroippeet pyyhkisi.

Maisema, joka vielä aamulla oli näyttänyt epätavallisen kirkkaalta ja terävältä, oli nyt muuttunut sumeaksi ja tuhruiseksi. Jotain aivan uudenlaista hehkua säteillyt taivas valui noroina alas ja suttasi kaiken, mikä oli ollut tuttua ja tavallista.

Aamulla hänen maisemassaan oli leijaillut vaaleanpunaisia pilvenhattaroita ja säkenöiviä sateenkaaria. Nyt kaikki oli pelkkää harmaata usvaa.

Hän oli päästänyt sydämensä valloilleen. Ja myös mielikuvituksensa. Ja mitä ilmeisimmin ne olivat leijuttaneet hänet hyvin kauas todellisuudesta. Kuinka hän ikinä kehtaisi myöntää sitä yltiöromanttiselle, hääsuunnitelmiinsa hurahtaneelle ystävälleen, joka yhtenään lempeästi naureskeli hänen "jalat maassa" -asenteelleen ja sitkeälle sinkkuna pysyttelylleen?

Jostain hansikaslokeron uumenista Mirja löysi hänelle nenäliinan.

Ei kommentteja: