perjantai 4. tammikuuta 2013

Näkökulma täältä.

Hän oli juuri saanut hammastahnat syljettyä suustaan, kun puhelin soi. Hän hätkähti hieman nähdessään, kuka soitti: se ystävä, jolta hän oli saanut sydänmukin. Vaistosikohan se jotenkin, että sydän oli juuri särkynyt? Höpsis, hän tuhahti itsekseen pyyhkiessään pikaisesti suupielensä vielä ennen vastaamista, todennäköisesti se halusi taas höyrytä jotain niistä häistään.

- Moi, hän heläytti piparmintunraikkaasti puhelimeen.
- Moikka moi! Hei kuule, ehdithän sä hetken jutella, kuule kun mä oon saanut ihan kuningasidean niihin häihin ja haluaisin kysyä sun mielipidettäs, kun sä katsot asioita aina vähän erilaisesta näkökulmasta...

Näkökulmaa, täältä pesee joo. Pikaisesti kihlautuneen, saman tien hääpäivän reilusti yli vuoden päähän varanneen ja siitä asti tauotta aiheesta intoilleen morsmaikun mielestä pitkään sinkkuna viihtynyt ystävätär tarjosi asioihin "mielenkiintoista" näkökulmaa. Sanoisi suoraan, että säälittävä kyyninen vanhapiika -perspektiiviä.

- Nimittäin mä keksin, että mä haluun ehdottomasti sinne sellasen jääveistoksen! Mieti miten mahtavalta se näyttää siinä tarjoilupöydässä, majesteettiselta ja hienostuneelta ja taiteelliselta... Mitäs tykkäät? Mikähän olis hyvä aihe sille, ei mitään tylsiä sydämiä tai kukkia, ehkä jotain kissamaista, sellaista viehkeää ja jännittävää, tai ihan jopa abstraktia...

Joo siinäpä oiva symboli liitolle: ensin on hienostunutta ja majesteettista mutta hyytävän jäistä, eikä sitäkään sitten kauan kestä ennen kuin kaikki sulaa silkaksi litkuksi.

- Yhymm joo, onhan ne parhaimmillaan kyl tosi hienoja, jääveistokset. Mut ootsä yhtään ajatellu, et ne teidän häät on heinäkuussa? Miten sellasen saa pysymään tarpeeks kylmänä?
- No kai niillä veistostentekijöillä omat kikkansa on. On kai niitä ennenkin heinäkuussa tehty! Mä mietin ehkä jotain sellasta niinku itämaisen oloista kissaa, joka istuis silleen sirosti, niinku ne nyt aina istuu, enimmäkseen niinku selin yleisöön... Se olis just tosi ylvästä vai mitä!

Jäinen elukka näyttämässä häävieraille persettään?

- Ootsä yhtään kysellyt tai katellu mitä semmoset sitte maksais?
- Mua niin kiehtoo nyt just toi kissa-aihe. Mä on tiäkkö vähän miettiny, et voisin ottaa jonku sellasen kissatatskanki! Tonne yläselkään. Ku mullahan tulee tosi avonainen se puku, niin se näkyis sieltä mahtavasti, olis niinku samaa teemaaki sitte!

Niinpä niin. Eipä se häähullu tosiasiassa mitään näkökulmaa kaipaa vaan kaikupohjaa omille villisti laukkaaville ideoilleen. Ja mikäpä siinä, sitä vartenhan ystävät - vaikka sitten kyyniset vanhapiikaystävät - ovat. Heidän tehtävänsä on kuunnella ja myötäillä, välillä myönnellä ja välillä toppuutella, mutta ennen kaikkea vain olla paikalla ja antaa toiselle tilaisuus päästää enimmät haavehattarat pois päästään, taivaalle leijailemaan muiden utopianpunertavien pilvien joukkoon.

Hän kytki puhelimen kaiuttimelle ja alkoi rupattelun ohessa meikata. Peilikuva paljasti, ettei hän voinut olla hymyilemättä hieman salamyhkäisesti. Vielä tässä kyyniset vanhatpiiat näytetään...


* * *

Tämä tammikuujatkiksen kolmas osa on saanut innoitusta myös Pakinaperjantain uuden moden Demen hienosta kuvasta.

7 kommenttia:

Deme kirjoitti...

Kyynisen vanhanpiian sisältä voi paljastua vaikka millainen kissapeto, tai sitten nutturan alta pilkistävät pienet pirunsarvet ;-)

Kunnioitettava urakka tuo, tarina päivässä koko kuukauden. Hattua nostan.

Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti...

Näppärä novelli! Kumpikin henkilö hahmottuu hyvin: pinnallinen pölisijä ja ajatteleva "vanhapiika", jonka todellisia ajatuksia mukavasti seurataan. - Tuli mieleen, kannattaisiko antaa puhujille nimet tai sitten laittaa se "vanhapiika" selväti minä-kertojaksi?
Onnistunut kokonaisuus, joka ei sisällä sellaista turhaa,vaikka liikutaankin paljolti turhuuden markkinoilla. Loppukin hauska. Tyylikäs juttu, kevyen pinnan allla on myös ajattelemisen aihetta.

arleena kirjoitti...

Kuva innoitti hienosti pakinaan ja hyvää jatkoa edellisiin.
Riemukas ja naseva pakina.

Uuna kirjoitti...

Hienosti kaapattu kuva aivan uuteen ympäristöön. Silti luontevaa, vaikka ei olekaan oikein viisasta. Tämä tarkoittaa häiden suunnittelijaa, eikä kirjoittajaa :-D
Mielenkiintoinen, yllättävä ja hauska kohtaus.

Careliana kirjoitti...

No vau! Kommentteja! Monin kappalein! Kivoja ja kannustavia kommentteja!!!

Minä kun ajattelin, että tämä voisi jäädä ainakin Pakinaperjantain kautta lukemaan tulleille aika irralliseksi ja epämääräiseksi jutuksi, koska tämä tosiaan on, ihan kuten Uuna sanoi, vain yksi kohtaus pidemmässä jatkiksessa. (Jossa varmasti niitä nimiäkin ehkä tulee esiin jossain vaiheessa. Tai sitten ei. Kun aloitin jatkiksen, en yhtään tiennyt, mihin se lähtisi viemään. No nyt minulla on jo jonkinlainen hahmotelma mielessäni ja tajuan, että päähenkilön kutsuminen vain "häneksi" muodostunee ennen pitkää sangen ongelmalliseksi. :-P)

Mutta siis mahtavaa että kommentoidaan! Kiitos kaikille!

Johanna kirjoitti...

Piti ihan lukea miehelle tämä osa ääneen ja linkata kaverille. Niin hyvin tavoitettu "häähullun" mielenmaisema. Eikä tämä juurikaan poikkea tosielämän tarinoista. :D Aivan mahtava, kiitos!

Careliana kirjoitti...

Hih, Johanna, kiitos vaan kovasti! Onhan se yksi ihmislaji tuokin, häähullut eli morzillat, tosin useimmilla se on (onneksi) ohimenevä tila. Ja mikäs siinä, suotakoon intoilunaiheensa jokaiselle, kunhan muistaa kaikesta huolimatta ottaa muidenkin tunteet ja tilanteet huomioon.