tiistai 15. tammikuuta 2013

Tavallinen hetki.

Bussi jatkoi taivallustaan moottoritiellä ja Helena jatkoi päivän tapahtumien pohtimista. Päivästä oli sukeutunut aivan erilainen kuin hän oli aamulla herätessään kuvitellut. Vuoteesta noustessaan hän oli suunnitellut nauttivansa raukean aamiaisen, laittautuvansa oikein kauniiksi ja siirtyvänsä kaikessa rauhassa kaupungin laidalla sijaitsevaan kirkkopuistoon tapaamaan Miestä. Tapaamiseen, joka mahdollisesti - toivottavasti - muuttaisi hänen koko loppuelämänsä kulkua.

Mutta sitten hän olikin rikkonut lempimukinsa, jäänyt puhelimessa suustaan kiinni ja myöhästynyt sen takia bussista, löytänyt myöhästymisen ansiosta uuden mukin rikkoutuneen tilalle, päästänyt käsilaukkunsa veden valtaan ja vihdoin bussiin päästyään tavannut vanhan luokkatoverinsa. Ihmeellinen päivä kerta kaikkiaan, aivan kuin jotain seikkailupelin esterataa: esiin putkahteli jatkuvasti uusia kommervenkkejä, joiden selvittäminen hidasti etenemistä mutta toisaalta teki siitä myös sangen mielenkiintoista.

Alkaisikohan pikku hiljaa olla jo sen aika, että tänäkin päivänä koittaisi se ensimmäinen tavallinen hetki, hän mietti mielessään.

Keltainen valo bussin kojelaudassa vaihtui punaiseksi. Nopeusmittarin neula alkoi vajota. Kyyti muuttui nykiväksi kuljettajan renklatessa vaihteita ja muita hallintalaitteita. Lopulta kuljettajan oli pakko ohjata bussi pientareelle ja päästää se pysähtymään.

Että eipä sitten vieläkään sitä tavallista hetkeä vaan uusi kiva pikku vallihauta esteradan jatkeeksi.

Ei kommentteja: