tiistai 8. tammikuuta 2013

Tunteet

Hän naurahti miehen mukana vaikka toivoikin, että tämä lakkaisi jo kelaamasta samaa kiusallista vitsiä. Särkynyt sydän, mitä hänkään sellaisesta tiesi. Siis muuten kuin astiapuolella.

Kuule, ootsä koskaan ajatellu, et ootkohan sä ehkä vähän niinku tunneköyhä tyyppi? oli se häähullu ystävätär joskus häneltä kysynyt. He olivat puhuneet rakastumisesta ja hän oli todennut, ettei varmaan koskaan ole ollut ihan tosissaan rakastunut - ihastunut toki, hetkellisesti ehkä jopa hullaantunutkin, mutta ne tuntemukset olivat väljähtyneet tottumukseksi ja suoranaiseksi välinpitämättömyydeksi niin pian, että rakkautta ne eivät voineet olla.

Ystävätär puolestaan oli sitä ihmistyyppiä, joka söi, hengitti, rukoili rakkautta. Jokainen kapakista valomerkin jälkeen kotiin seurannut yön sankari oli hänen Elämänsä Rakkaus. Ensin vaihdettiin puhelinnumeroita, sitten kotiavaimia, sitten kihlasormuksia. Sitä rakkauden junaa ei mikään mahti maailmassa voisi sysätä raiteiltaan, se huuma kestäisi ja kantaisi aina ja iankaikkisesti, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tämä oli nyt Se Oikea. Mutta mitä jyrkempi nousu, sitä kovemmalla ryminällä tultiin yleensä myös alas. Ei ollutkaan sateenkaaren päässä puolta valtakuntaa ja onnellista loppuelämää, vaan se unelmien prinssi osoittautuikin ihan tavalliseksi sammakoksi, ellei jopa rupikonnaksi. Ja ystävättären maailma nitkahti akseliltaan, hän menetti ruokahalunsa, uskonsa rakkauteen, kykynsä hymyillä, ihan koko elämänhalunsa - aina siiheksi, kunnes se seuraava ritari karautti valkealla ratsullaan pihamaalle. Mikä tapahtui yleensä sangen pian, usein jo ennen kuin edellinen oli ehtinyt palauttaa avaintaan.

Ystävättäreen verrattuna hän varmaan eittämättä oli tunneköyhä. Hän ei ollut koskaan heittäytynyt rakkauteen niin täydellä höyryllä sydän edellä, että se sydän olisi päässyt särkymään. Totta kai hänkin tunsi voimakkaita, lämpimiä tunteita moniakin ihmisiä kohtaan - perheenjäseniään ja ystäviään, sitä häähullua kohtaan erityisesti.

- Täällä on meillä näitä mukeja, olisi tässä sydänkuvioisiakin...

Hän henkäisi riemastuneena: hyllyssä oli juuri samanlainen muki kuin se aamulla särkynyt! Tämän täytyi olla merkki! Tämä päivä tosiaankin oli aivan erityinen! Poimiessaan löytöä käteensä hän huomasi viereisellä hyllyllä vastaavanmallisia mukeja, joissa oli tyylitelty, itämainen kissahahmo. Hänen hymynsä lämpeni entisestään, kun hän otti sellaisenkin. Vastalahja sille ihanalle pöhkölle.

Joka ilahtuisi varmasti mukiakin enemmän siitä, että hänkin oli ehkä vihdoin viimein alkanut ymmärtää sen rakkauden junan reittikarttaa.

Ei kommentteja: