torstai 7. maaliskuuta 2013

BFF

Sinä toukokuisena päivänä
- kuinka en muista mikä viikonpäivä se oli? -
kohtasimme rautatieaseman hälinässä
Tärisimme kai kumpikin
toinen kauhusta, toinen innosta

Siitä päivästä on kohta kolmetoista vuotta
- mihin aika oikein menee? -
aika monta aamulenkkiä ja ylimääräistä lattianpesua
Jossain siinä matkalla
minusta tuli keski-ikäinen ja sinusta vanhus

Ja aina vain joka ikinen päivä
- silloinkin kun en jaksaisi uskoa -
nuo mantelisilmät, silkkikorvat ja lakunenä
todistavat ja muistuttavat:
Ikuista ystävyyttä on olemassa!





* * *
Klisheiseksi meni, mutta nyt ei kyllä muuta voinut, kun Runotorstaissa on aiheena ihmisen paras ystävä!

6 kommenttia:

JIPe / EiJuPi* kirjoitti...

Miten lemmikki saakin inhimillisia=ihmismäisiä piirteitä.

arleena kirjoitti...

Hieno runo ystävyydestä Ystävyydestä joka kestää kuolemaan saakka.

viiiva kirjoitti...

Kylä sydämeni nyt heltyi mantelisilmille, silkkikorville ja lakunenälle!

Hilbert kirjoitti...

Runo ja kuva sai ihan herkälle päälle, ovat nuo karvaotukset niin ihania!

marjariitta kirjoitti...

Hyvä runo uskolliselle koiralle, uskolliselle ystävälle.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Mukavaa, että meidän silkkikorvavanhus on koskettanut niin monta muutakin. Meille omistajilleen se on tietysti aivan sanoinkuvaamattoman rakas.