keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kartanon joulupuu

Minttu-tonttu on henkilökohtaisena joulutonttuna eräässä suuressa kartanossa. Hän viihtyy virassaan erinomaisesti, mitä nyt välillä valittaa, että valtavien tilusten silmälläpitäminen käy melko lailla voimille. Jo pelkästään itse kartanon päärakennuksessa on niin monta huonetta, että niiden kaikkien kiertämiseen menee tontulta puoli päivää. Väkeä kartanossa ei kuitenkaan ole paljon, vain omistajapariskunta ja heidän pieni tyttärensä Auroora, oikein herttaisia ihmisiä kaikki. Varsinkin pikku Auroora on Minttu-tontun silmäterä - kuten vanhempiensakin.

Minttu on kertonut tarinaa eräästä joulusta parin vuoden takaa. Se oli kartanon väelle jännittävä joulu.

Kartanon isäntä kävi perinteisesti aina joulua edeltävällä viikolla hakemassa joulukuusen kartanon omasta metsästä, ja heti kasvettuaan tarpeeksi suureksi Aurora alkoi käydä hänen mukanaan. ne kuusenhakureissut olivat kovin tunnelmallisia ja tärkeitä yhteisiä retkiä niin isälle kuin tyttärellekin.

Kävipä tällä yhdellä kertaa nyt kuitenkin niin, että isännän kännykkä soi matkalla metsään. Hän pysähtyi kaivelemaan sitä taskustaan ja puhumaan siihen - kartanon isännillä on paljon tärkeitä asioita hoidettavanaan. Hän tuli uppoutuneeksi puheluun sen verran pitkäksi aikaa, että Auroora ehti kadota hänen näkyvistään.

Hän huusi tyttöä saamatta vastausta. Hän koitti seurata tytön jälkiä, mutta pahaksi onneksi sattui satamaan niin sankasti lunta, että jäljet katosivat pian. Isä alkoi hätääntyä. Hän soitti apuun naapureita koirineen, ja pian oli kymmenkunta aikuista haravoimassa metsää ja etsimässä pientä tyttöstä. Kotiinkin isäntä tietysti soitti ja pyysi vaimoaan katsomaan, olisiko tyttö palannut sinne. Äiti meni tietysti aivan pois tolaltaan ja kiersi kaikki kartanon nurkat - joita siis tosiaan on hyvin monta! - löytämättä kuitenkaan pikku tyttöstään mistään.

Näytti siltä, että runsaasta lumisateesta huolimatta kartanon joulusta oli tulossa sysimusta.

Illan pimentyessä etsijät alkoivat luopua toivosta. Heidän oli lähdettävä omia kotejaan kohti, jotta hekin eivät olisi eksyneet pimeään lumiseen metsään. Hartiat lysyssä, lumen ja kyyneleiden muodostamaa sohjoa kasvoiltaan pyyhkien, isäkin palasi kartanolle. Äkkiä hän ryhdistäytyi: kuuluiko jostain kikatusta?!?

Isä lähti seuraamaan ääntä - ja löysi kuin löysikin tyttärensä. Auroora oli taapertanut sisään yhteen kartanon lukuisista piharakennuksista, vanhaan piikojen aittaan. Juuri siihen aittaan, jossa vanhemmat piilottelivat joululahjoja... Sielläpä tyttö istui kasvot hehkuen, repi paketteja auki ja hihkui riemusta.

Kartanon väkeä ei harmittanut yhtään, että osa lahjoista tuli avattua etukäteen. Eikä sekään, että kuusi tuli haettua tavallista myöhemmin. Siitä tuli ihana, iloinen joulu.

* * *

Minttu-tonttu ei myönnä eikä kiellä osuuttaan asiaan, mutta hän oli kyllä aikanaan Korvatunturin suunnistus- ja sienestysmestari...

Ei kommentteja: