lauantai 6. kesäkuuta 2015

Mitä sinulle kuuluu?

Hän oli kovin yksinäinen.

Joka päivä, kun käytävästä kuului askelia, hän ilahtui hetkeksi ajatellessaan, että ehkä hänelle oli tulossa vieras. Vaikka hän tiesi, että postinkantaja se vain oli, pudotti luukusta mainoksia ja laskuja ja jatkoi matkaansa. Ei kukaan enää kirjoita kirjeitä.

Jos puhelin soi, hän sulki hetkeksi silmänsä ja ajatteli, että ehkä joku oikeasti halusi jutella hänen kanssaan. Hän ei halunnut tilata lehtiä eikä vitamiineja. Hän ei halunnut olla yksi niistä, jotka tilaavat lehtiä ja vitamiineja vain saadakseen jutella jonkun kanssa.

Hän ei halunnut olla se, joka soittaa ambulanssin vain siksi, että joku tulisi käymään.

Hän ei kaivannut suuria eleitä, yllätysjuhlia, illalliskutsuja tai kukkakimppuja.

Hän toivoi vain, että joku kysyisi: "Mitä sinulle kuuluu?"

ja haluaisi oikeasti tietää vastauksen.

* * *

Runotorstai.

3 kommenttia:

Irkkunen kirjoitti...

Oi, koskettava!! Miten niin monesti kuljetaankaan ohi sydänten jotka kaipaavat edes yhtä välittävää sydäntä! ♡

Careliana kirjoitti...

Kiitos Irkkunen! Eikä se aito kohtaaminen paljon vaatisi, ihan vähän vain enemmän kuin muodon vuoksi ilmaan heitetyn tervehdyksen verran kiinnostusta.

Hilbert kirjoitti...

Tosiaan koskettava, tarkkanäköinen runo.